Tamperelainen valittaa turkulaiselle, että joutui odottelemaan hotellissa kerrosten väliin jääneessä hississä apua peräti puoli tuntia.
Turkulainen sanoi rehvakkaasti: - Eihän tuo vielä mitään. Minä jouduin odottelemaan tavaratalon liukuportaissa ainakin neljä tuntia, ennen kuin ne jälleen lähtivät liikkeelle.
258 tykkää tästä vitsistä, paina peukkua jos sinäkin tykkäät.
Turussa oli kaunis kevätaamu. Linnut lauloivat, aurinko paistoi ja ihmiset olivat iloisella mielellä.
Omakotialueella poika pompotti palloa jalkakäytävällä. Sattumalta hän vilkasi erääseen kadun viereen pysäköityyn autoon. Pallo karkasi kädestä ja poika juoksi kotiin.
Poika huutaa: - Isä, isä, tuolla autossa setä ja täti rakastelee!
Isä vastaa: - Poikani, Turussa on kevät, linnut laulavat, aurinko paistaa ja ihmiset ovat iloisella mielellä. On luonnollista, että jotkut saattavat jopa rakastella.
Poika: - Mutta se nainen on kuollut!
Isä ryntää pihalle katsomaan autoon ja tarkastamaan tilanteen. Yhtä nopeasti hän ryntää puhelimeen.
Poliisi vastaa: - Turussa on kevät, linnut laulavat, aurinko paistaa ja ihmiset ovat iloisella mielellä. On luonnollista, että jotkut saattavat jopa rakastella.
Isä: - Mutta se nainen on kuollut!
Puhelimesta ei enää kuulu mitään, vaan kohta alkaa kuulua poliisiauton sireeni. Poliisiautosta hyppää kaksi konstaapelia ja syöksyvät tuijottamaan pysäköityyn autoon.
Kalpeana toinen heistä koputtaa pampulla auton ikkunaan: - Mitä siellä oikein tapahtuu!
Mies avaa ikkunaa vaivoin jatkaen hommiaan: - Turussa on kevät, linnut laulavat, aurinko paistaa ja ihmiset ovat iloisella mielellä. On luonnollista, että jotkut saattavat jopa rakastella.
Poliisi: - Mutta tuo nainen on kuollut!
Mies: - Ei se ole kuollut. Se on Tampereelta.
262 tykkää tästä vitsistä, paina peukkua jos sinäkin tykkäät.
Vitsi on hauska tapa ilahduttaa kaveria ja vitsin jakaminen kaverille turkulaisvitsit kategoriasta ilahduttaa varmasti ja on päivän piristys. Olemme keränneet tänne parhaat turkulaisvitsit, joita on kokoelmassa mahtavat 53 kappaletta.
Jaa Turkulaisvitsit:
Yhteistyökumppanin mainos:
Voi vitsien vitsit ja sitten naurattaa!
Parhaat Turkulaisvitsit löydät meidän sivustolta ja vitsivalikoimamme kasvaa koko ajan. Tiedätkö hyvän vitsin aihealueesta Turkulaisvitsit? Voit ehdottaa omaa vitsiäsi täältä.
Katso ja kuuntele parhaimmat vitsivideot Youtubessa
Vitsien Vitsit -kanavalla julkaistaan parhaimpia vitsejä valmiiksi luettuna, joten säästyt itse lukemisen vaivalta. Helppoa kuin mikä! Piristä arkeasi kuuntelemalla vitsejä klikkamalla linkkiä: Vitsien Vitsit Youtube. Kanavamme tunnus on @VitsienVitsit.
Laita toki kanavamme tilaukseen, niin saat aina uusimmat vitsit katsottavaksi ja pysyt huumorin harjalla mukana!
Haluatko tehdä vitsihistoriaa?
Julkaisemme tällä sivulla vierailijoiden itse kirjoittamia vitsejä ja kaskuja. Aihe on vapaa! Lähetä oma vitsisi ja tee historiaa!
Laita Vitsien Vitsit seurantaan, niin saat huumoria joka päivään:
Nauraminen kannattaa monesta syystä. Sen lisäksi, että se tuo nautintoa päiviin, sillä on myös paljon terveyshyötyjä. Naurun avulla voidaan ennaltaehkäistä terveysongelmia ja toisaalta hakea niihin myös lievitystä.Tässä on kymmenen hyvää syytä siihen, miksi sinunkin olisi syytä nauraa ihan joka ikinen päivä! Nauru tuntuu fyysisesti hyvältä, sillä kehossa vapautuu sen aikana dopamiinia. Tämä kehon tuottama aine tunnetaan myös mielihyvähormonina. Samaa tapahtuu esimerkiksi kirjaa lukiessa, musiikkia kuunnellessa tai herkutellessa. Dopamiinin vapautuminen saa olon tuntumaan kevyemmältä ja onnellisemmalta, eli naurulla on sama vaikutus kuin lempiharrastuksillasi. Vatsan pohjasta saakka lähtevä nauru saa ilmaa virtaamaan keuhkoihin suurina määrinä ja samalla meidät hengittämään vanhaa ilmaa ulos tehokkaasti. Kunnolla tyhjentyneet keuhkot pääsevät sitten täyttymään puhtaalla, korkean happitason ilmalla.Tämän ansiosta verenkiertoon pääsee kulkeutumaan enemmän happea. Se puolestaan parantaa ni ...Lue artikkeli kokonaan