3 parasta paikkaa stand-upin seuraamiseen Suomessa
Stand up -komiikka on maailmanlaajuisesti erittäin suosittu viihdemuoto. Erityisen paljon sen suosioon ovat oletettavasti vaikuttaneet lukuisat stand up -komiikkaa esittelevät show´t ja televisio-ohjelmat. Esimerkiksi Suomessa stand upin tähteä ovat nostaneet brändit kuten Ylellä maamme parasta koomikkoa etsinyt Naurun tasapaino -kilpailu sekä Nelosella pitkän aikaa pyörinyt Stand Up, joka muuten vain esitti materiaalia varta vasten ohjelmaa varten kuvatuiltu intiimeiltä klubeilta.
Suomen suosituimpiin koomikkoihin lukeutuvat tällä hetkellä muun muassa nimet kuten Ismo Leikola, Sami Hedberg, Jaakko Saariluoma, Ilari Johansson, Heli Sutela, Tomi Haustola ja Iikka Kivi. Tunnettujen nimien lista on itse asiassa jo yllättävänkin pitkä, joten minään marginaalisena viihteenä ei stand up -komiikkaa voi meilläkään päin enää pitää. Maailman huippuihin puolestaan voitaneen lukea ainakin Eddie Murphy, Chris Rock, Jerry Seinfeld, George Carlin, Dave Chappelle ja Bill Burr.
Tässä tekstissä esittelemme kolme suosittua suomalaista paikkaa, jossa laadukasta stand up -komiikkaa pääsee useimmiten meillä päin seuraamaan.
1. Teerenpeli
Aina yhtä tietäväinen internet tietää kertoa, että teeret ovat pohjoisella havumetsävyöhykkeellä pesäänsä pitäviä kanalintuja. Sana ”teerenpeli” puolestaan viittaa ihmisten väliseen flirttailuun ja silmäpeliin ja on saanut nimensä teerilintujen soidinmenoista.
Tällä kertaa viittaamme kuitenkin Teerenpelistä puhuessamme alun perin lahtelaiset Teerenpeli Yhtiöt -konsernin panimo- ja ravintolatoimintaan, jota on harjoitettu aina vuodesta 1994 franchising-hengessä. Ensimmäinen Teerenpelin oma olutravintola avattiin lähes 20 vuotta sitten Lahteen, minkä jälkeen uusia Teerenpelejä on nähty siellä täällä ympäri Suomea. Muun muassa Jyväskylä, Lappeenranta, Oulu, Turku ja Helsinki ovat kaikki ylpeitä Teerenpeli-ravintoloiden omistajia.
Stand up -komiikan ystävien kannalta kaikkein kiinnostavimmat Teerenpelit löytyvät kuitenkin juurikin Lahdesta sekä Tampereelta. Molemmissa ravintoloissa päästään nimittäin nauttimaan laadukkaasta – ja toisinaan myös astetta vähemmän laadukkaasta – stand up -komiikasta. Ideana Teerenpelin illoissa on nimittäin yhdistellä sekä jo valmiiksi taitavia koomikoita sekä aloittelevia ja ensikertalaisia eräänlaisessa open mic -hengessä.
Tampereella Teerenpelin stand up -iltoja on isännöinyt jo pitkän aikaa stand uppia peräti 20 vuotta korkealla tasolla tehnyt Tommi Mujunen. Lahdessa puolestaan luvassa on treeniklubi kerran kuussa keskiviikkoisin ja ammattilaisklubi niin ikään kerran kuussa keskiviikkoisin. Jos treenisetti ei kerta kaikkiaan maistu tai jos väliaika tuntuu liian pitkältä, voi käydä katsomassa AlennusTutka.fi sivustolla netin parhaimmat tarjoukset ja hyvinkin todennäköisesti säästää rahaa nettiostoksissa. Viihtyminen on siis viime kädessä taattu joka tapauksessa.
2. Remakka
Pohjois-Pohjanmaan tunnetuimmasta stand up -komiikasta vastaa osuvasti nimetty Remakka, jossa ollaan päästy kuulemaan remakoita naurunpyrskähdyksiä jo vuodesta 2011 saakka. Kyseessä on oululainen stand up -klubi, jonka toimintaa pyörittävät edelleen Yle Areenasta löytyvän Naurun tasapainon voittanut ja poliittisesta huumoristaan sekä nasevista mielipidekirjoituksistaan tunnettu Iikka Kivi aisaparinaan Tommi Ylimäinen.
Remakka on aito stand up -klubi, jonka selkeästi suurin tavoite on juurikin laadukkaan kotimaisen stand up -komiikan edistäminen. Remakan open mic -illat järjestetään lähtökohtaisesti kerran kuussa keskiviikkoisin, jolloin mukana on pääasiassa paikallisia tai muuten vain aloittelevia koomikoita. Toisinaan puikkoihin astuvat kuitenkin myös klubin pyörittäjät Kivi ja Ylimäinen sekä muut astetta tunnetummat koomikkohahmot kuten Teemu Vesterinen, Jape Grönroos ja Ursula Herlin.
3. Sam´s Comedy Club
Seuraavaksi käännetäänkin sitten komeedinen kokka kohti isoa kirkkoa eli Helsinkiä. Totta kai myös pääkaupungissa päästään silloin tällöin nautiskelemaan laadukkaasta komiikasta. Tätä tarjoaa niin sanottu Helsingin oma komediaklubi Sam´s Comedy Club, jonka tapahtumia pääsee seuraamaan Apollo Live Clubin tiloissa.
Helsingin Apollo on entisen elokuvateatterin tiloihin rakennettu tapahtumakeskus, jossa on vuosien varrella nähty stand up -komiikan lisäksi niin musiikkiesityksiä kuin showpainitapahtumiakin. Komiikkaa Apollon öissä on järjestetty aina vuodesta 2008 lähtien, ja myös jo alkuvuonna 2023 tapahtumia näytetään järjestettävän keskimäärin kaksi viikossa eli perjantaisin ja lauantaisin.
Erittäin keskeisellä sijainnilla Helsingin keskustassa kauppakeskus Forumin kupeessa sijaitsevalla Sam´s Comedy Clubilla nähdään usein todellista tähtiloistoa. Esimerkiksi Riku Suokas, Mika Eirtovaara, Sami Hedgeberg, Anders Helenius, Ali Jahangiri, André Wickström, Heikki Vilja ja Jacke Björklund kuuluvat kaikki vuoden ensimmäisen puoliskon esiintyjäkaartiin.
Myös muualla kuin klubeissa pääsee näkemään stand up -komiikkaa
Kun stand up ensimmäistä kertaa saapui Suomeen, ei esiintymispaikkoja sille ollut vielä juurikaan olemassa. Silloin tällöin jossain satunnaisessa baarissa saatettiin antaa henkilölle mikrofoni käteen, ja tämän tehtävänä oli yrittää viihdyttää paikalle iltaa viettämään saapuneita henkilöitä. Jos keikka sattui sujumaan hyvin, saattoi aloitteleva koomikko saada kiinnityksen seuraavillekin illoille. Tällä tavalla stand up on vähitellen noussut ilmiönä esiin Suomessa.
Ei pidä erehtyä luulemaan, että stand up -komiikkaa pääsisi nykyäänkään seuraamaan vain ja ainoastaan sille pyhitetyillä klubeilla ja lavoilla. Yhtä hyvin open mic -iltoja voidaan järjestää käytännössä missä tahansa pienessä tai isommassakin kulmakuppilassa.
Suurimmat ja tunnetuimmat kotimaiset koomikot toki esiintyvät lähinnä vain ennalta suunnitellusti valmiiksi suurille yleisöille. Esimerkiksi Jaakko Saariluoman ja Sami Hedbergin kaltaiset paljon keikkailevat koomikot lyövät jo mahdollisesti vuoden alussa lukkoon kalenteriinsa mahdollisen uuden kiertueensa esiintymispaikat ja -ajat. Parhaita koomikoita vedetään joka puolelle ja aika lentää kuin kaskussa konsanaan. Tällöin komiikkaa saatetaan nähdä missä tahansa aina Helsingin Kulttuuritalosta Espoon Kannu- tai Sellosaliin tai Lohjan Laurentius-saliin.
Kaukana ovat myöskin ajat, jolloin stand up -komiikka oli pelkkää hämyisten ja tupakansavuisten baarien ja pienten piirien viihdettä. Tiettävästi kukaan suomalainen ei ole vielä vetänyt stand up -keikkaa kokonaiselle stadionille, mutta muualla maailmassa suuria areenakeikkoja on niitäkin jo ehditty näkemään.
Yleisesti stand up -komiikka toki tuntuisi toimivan parhaiten melko intiimeissä ja jännitteisissä ympäristöissä, mutta mikään orjallinen ei tämä muotti enää ole.