Netin parhaimmat vitsit | Voihan vitsien vitsi!
Netin parasta huumoria
Vitsien Vitsit artikkeli | Lisätty: 09.02.2023

Huumoria meillä ja muualla | vitsienvitsit.fi
Kuva: Jonathon Burton

Huumoria meillä ja muualla

Huumori yhdistää ihmisiä ja vaikuttaa hyvinvointiimme: nauru toimii liimana ihmisten välillä ja lisää onnellisuushormonin eli oksitosiinin eritystä. Vaikka suomalaisten huumorintaju onkin usein pikimusta, vitsejä viljellään päivittäin keskusteluissa.

Suomalaisen huumorin historia ulottuu kauas menneisyyteen ja se on ollut jo vuosisatojen ajan tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Suomalaisen huumorin juuret ovat syvällä folkloristisessa perinteessä, stereotypioiden kuvaamisessa ja ironisessa kuittailussa, mutta nykypäivän huumori on sosiaalisen median myötä saanut vaikutteita myös muualta maailmasta.

Internet laajentaa vitsailun tapoja

Kansainvälinen huumori on muuttunut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Yhteiskunnallisista ja kulttuurisista eroista on herätty keskustelemaan uudella tavalla, ja moni ennen koko työyhteisöä naurattanut vitsinaihe onkin nyt saanut väistyä sivuun. Huumorin uudet säännöt ovat saaneet monen miettimään, ovatko omat vakiokaskut enää oikeasti hauskoja. Toisaalta muutos on aina hyvästä, sillä se ruokkii ajattelua ja saa ihmiset kehittelemään uudenlaisia vitsejä.

Nettihuumori on tuonut sarkasmin ja ironian mukaan arkiseenkin keskusteluun. Huumorin avulla on aina käsitelty muun muassa politiikan tapahtumia. Meemihuumori on synnyttänyt jopa poliittista liikehdintää, joten nettihuumorilla on suurempi vaikutus ajatteluumme ja arkipäiväämme kuin ensin kuvittelisi.

Erilaisissa nettiyhteisöissä syntyy omanlaisensa huumori. Foorumit, harrastajaporukat ja pelaajat luovat ainutlaatuisen huumorin, joka ulkopuoliselle voi aluksi näyttäytyä absurdina ja vaikeaselkoisena. Ei kuitenkaan kannata antaa ensivaikutelman säikäyttää, vaan mennä rohkeasti mukaan heittämään huulta. Esimerkiksi useilla nettikasinoilla on pääsee helposti juttelemaan muiden pelaajien kanssa livechatin kautta. Osoitteessa https://www.pika-kasinot.co voi löytää itselleen sopivimmat pikakasinot ja tutustua niiden kautta kasinopelaamiseen. Monelle erilaisten nettipelien pelaaminen on tuonut paljon uusia ystäviä ympäri maailmaa.

Suomalainen somehuumori

Sosiaalisen median osuus on vaikuttanut suomalaiseen huumoriin merkittävästi. Sosiaalisessa mediassa julkaistu huumori ja meemit ovat saaneet suuren suosion, ja ne ovatkin monelle nykyisin yksi tärkeimmistä huumorin lähteistä. Kuvamuodossa esitetyt vitsit ovat nousseet kerrottujen kaskujen rinnalle. Meemit leviävät netissä laajalle ja niiden vaikutus on samanlainen kuin entisaikojen sanomalehtien pilapiirroksien.

Sosiaalinen media on myös mahdollistanut sen, että suomalaiset voivat jakaa helposti hauskoja tarinoita ja videoita toisilleen. Kuvien ja vitsien jakaminen on helppoa, usein riittää, että ystävän tägää kuvan kommenttikenttään. Tiedon nopea leviäminen on auttanut luomaan uudenlaista yhteiskunnallista dialogia, jossa ihmiset voivat vapaasti ilmaista itseensä liittyviä ajatuksia ja tunteita.

Miten suomalaisten huumori uppoaa ulkomailla?

Suomalaisen huumorin ymmärtäminen voi olla muualta tulevalle vaikeaa. Suomalaisessa huumorissa on paljon sarkasmia, ironiaa ja mustaa huumoria, joiden käyttö voi tuntua epäkohteliaalta ja jopa kiusanteolta sellaiselle lukijalle, jonka omassa kulttuurissa huumori on lämminhenkistä. Lisäksi suomen kielen sanonnat ja ilmaisut voivat olla monimutkaisia ja sanaleikit ovat vaikeita ymmärtää heillekin, jotka kieltä jo osaavat. Suomen historiaan ja kulttuuriin tutustumalla vitsien ydin löytyy paremmin.

Vitsailu on ollut olennainen osa suomalaisuutta jo kautta aikain. Viime vuosina sosiaalinen media on muuttanut vitsailun tapoja, mutta suomalaisille ominainen synkkä huumori on ja pysyy.

Piristä arkeasi lukemalla hauskoja artikkeleita

Jaa tämä artikkeli:
       


Naurattaa jo valmiiksi
Nyt on huumori kohdillaan
#4123

Näinpä näin kävi

- “Kävipä munkki“, totesi hän, kun vilauksen näki.

- “Mullapa kävi tuplamunkki“, kaveri lausui, kun peilikuvansa näki.


Naisvitsit | Lisätty: 01.04.2025

Voihan vitsien vitsit | VitsienVitsit.fi

Yhteistyökumppanin mainos:

Katso parhaimmat pieruvitsit ja pieruvideot!
Netin parasta huumoria

Vitsien Vitsit artikkelit


Juttua ja asiaa vitseistä, stand upista sekä huumorista yleensä. Mikä ihmisiä naurattaa tällä hetkellä, katso komedian suosikit elokuvamaailmassa ja lue mitä erikoisimmat kommellukset sekä meemit! Julkaisemme hauskoja artikkeleita ja löydä ehkä Suomen tai jopa koko maailman paras vitsi kattavan huumoriosaston joukosta.


Poimintoja artikkeleista:

19.09.2024: Mobiilipelaamisen nousu ja sen vaikutus peliteollisuuteen
17.09.2024: Tilanteet kasinolla, joissa on vitsit vähissä
09.02.2023: Huumoria meillä ja muualla
06.04.2023: Parhaimmat suomalaiset komediaelokuvat
06.02.2023: Hauskaa puuhaa netissä
16.02.2023: Surkuhupaisia tarinoita kasinopelaajista, jotka menettivät kaiken!
16.02.2023: Ainutlaatuinen koomikko Jope Ruonansuu
07.05.2025: Vitsejä joka lähtöön – Suomen hauskimmat ja parhaimmat vitsit yhdessä paikassa
15.02.2023: Vinkkejä vitsien kertomiseen ja improvisointiin
17.07.2024: 7 tärkeää vaihetta vitsin kirjoittamisessa


Naurattaa jo valmiiksi

Yhteydenotto & tiedustelut:

Sivuston tukijat:

Alennuskoodit verkkokauppoihin | AlennusTutkaÄlyttömän hyvää ajanvietettä | ÄlypelitDaily Deals Radar - Best Discount codes for online storesMedialehti on netissä selattava julkaisuMittatilauspatjat.fi - Patjat matkailuautoon ja vaunuunMuistipelit netissäNetin parhaimmat pieruvitsit | Liekkipieru.fiOletko ninjoista parhain | Ninja Mummo the GameParhaimmat arvonnat netissäParhaimmat pelit netissäPaskat vitsit suoraan WC-pöntöstäPelaa netissä ja voita palkintojaPelaa parhaita taitopelejäPelimaailmasta löytyy timanttiset arvonnatPelimiehen parhaimmat kilpailutWear Finnish Sisu with attitude!