Netin parhaimmat vitsit | Voihan vitsien vitsi!
Netin parasta huumoria
Vitsien Vitsit artikkeli | Lisätty: 09.09.2022

Kotimaan matka Tampereen tai Helsingin Stand Up iltoihin | vitsienvitsit.fi

Kotimaan matka Tampereen tai Helsingin Stand Up iltoihin

Kesälomat alkavat pikkuhiljaa loppumaan suomalaisilla ja paluu töihin ja kouluun on jo alkanut. Se ei kuitenkaan tarkoita, että seuraavaa lomaa tulisi jälleen odottaa vuoden verran. Pienempiä lomia on voi järjestää pitkin vuotta, ja suomalaiset ovatkin tottuneet pitämään ainakin jonkinlaisen joululoman tai talviloman. Viikonloppuisinkin on hyvin aikaa tehdä laadukkaita ja viihdyttäviä kotimaan matkoja.

Jos haet lomalta ennen kaikkea jännitystä ja irtiottoa arjesta, voi kysymykseen tulla Tampere tai Helsinki, joista molemmista löytyy nykyisin hyvää stand up komiikkaa. Moni suomalainen ei ole vielä vieraillut stand up esityksillä, joten käydään läpi, mitä seikkoja ottaa huomioon matkan suunnittelussa. Stand up esityksiä löytyy useasiti esimerkiksi kasinoista, jolloin paikan päällä saa myös kunnon naurut vaikka itse pelit eivät kiinnostaisikaan.

Hyvä tutustua aluksi netissä

Moni suomalainen voi epäröidä lomaa stand upin ääreen kasinoissa, koska ei tiedä miten pelejä pelataan. Vaikka pelit eivät huumorin ohella kiinnostaisikaan, voi peleihin tutustua etukäteen jo netissä, ettei ihan perussääntöjä tarvitse opetella paikan päällä sitten kaikessa hälyssä. Jos et tiedä, missä kannattaa peleihin tutustua, niin voit löytää itsellesi sopivan kasinon Kasinonetin sivustolla, joka on Suomen paras vertailusivusto, mitä tulee nettikasinoihin.

Kun opettelet etukäteen esimerkiksi blackjackin ja ruletin säännöt, niin voit paremmalla itsevarmuudella aloittaa pelaamisen myös kivijalkakasinolla. Sama pätee tietysti kortti- ja pöytäpelien lisäksi tietysti myös kolikkopeleihin ja muihin peleihin. Eikä sinun tarvitse tietää näistä peleistä kaikkea, vaan ihan perussäännöt ja sen millaisia vaihtoehtoja pelaajalla on käytettävissään.

Tampereelle vai Helsinkiin?

Suomessa on tällä hetkellä kaksi suurta kasinoa, toinen Helsingissä ja toinen Tampereella. Casino Helsinki on näistä toiminut pidempään, aina vuodesta 1991 lähtien. Alun perin kasino löytyi kampista, mutta vuonna 2004 kasino muutti Mikonkadulle Rautatientorin viereen.

Helsingin kasino on auki klo 13:00-04:00 363 päivää vuodessa. Kasinolta löytyy pokerihuone, yli 20 pelipöytää sekä yli 300 peliautomaattia. Kasinon suuresta koosta kertoo sekin, että siellä työskentelee noin 200 henkilöä. Esimerkiksi vuonna 2009 kasinolla vieraili yli 300 000 asiakasta, joista monet myös ulkomaalaisia.

Casino Tampereen eduksi voidaan laskea, että se on upouusi. Se nimittäin avattiin joulukuussa 2021. Kasino sijaitsee Tampereen keskustassa Nokia Arenan aulassa. Kasinoa on mainostettu modernina ja nykyaikaisena aikuisten viihtymispaikkana. Kasino onkin todella tyylikkäästi sisustettu ja hohtaa vielä uutuuttaan. Sopivan hotellin etsinnän Tampereelle tai Helsinkiin voi aloittaa tällä sivulla.

Asiallinen pukeutuminen

Moni ottaa turhaan stressiä pukeutumisesta. Toki ulkomailla on voi olla hyvin tiukat pukeutumiskoodinsa klubeille, mutta Suomessa riittää rennompi pukeutuminen ja niin sanottu smart casual -tyyli. Sinun ei tarvitse pukeutua pukuun tai iltapukuun, mutta sinun ei myöskään kannata tulla stand up esityksiin tai kasinolle arkivaatteissa.

Mitä siis tarkoittaa smart casual -tyyli? Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa, että vaatteidesi on oltava puhtaita ja siistejä ja tilaisuuteen sopivia. Voit käyttää farkkuja, mutta niiden on oltava puhtaat ja reiättömät. Moni käy Tampereen kasinolla samalla kun käy katsomassa jääkiekkopelin tai konsertin, joten on ymmärrettävää, ettei ihmiset saavu kasinolle parhaimpiinsa pukeutuneena.

Milloin klubeilla kannattaa käydä?

Jos suunnittelet ensimmäistä matkaa, johon yhdistyy myös kasinoilla käyminen, niin pohdit varmasti myös sopivaa ajankohtaa. Kannattaa huomata, että päivällä kasinolla on yleensä vähemmän ihmisiä ja tunnelma on rennompi. Sen sijaan iltaisin kasinoilla on enemmän jännitystä ilmassa ja ihmiset ehkä enemmän juhlatunnelmissa. Tämä sama ero pätee myös arjen ja viikonlopun eroon.

Jos siis haluat kokeilla onneasi kasinolla ilman suurempia paineita, päiväsaika arkisin on paras vaihtoehto. Jos taas haluat kokea mahdollisimman jännittävän tunnelman, kannattaa vierailu tehdä viikonloppuisin ja iltaisin. Kasinoilla tunnelmaa nostattaa iltaisin myös erilaiset stand up esitykset.

Piristä arkeasi lukemalla hauskoja artikkeleita

Jaa tämä artikkeli:
       


Naurattaa jo valmiiksi
Nyt on huumori kohdillaan
#851

Auto parkkiin Helsingissä kahdeksi viikoksi

Laihialaista syntyperää oleva liikemies oli lähdössä pariksi viikoksi matkoille ja käveli pankkiin anomaan 2 500 euron lainaa.

Pankin lainavirkailija sanoi että lainaa voidaan toki myöntää, mutta lainalle olisi oltava jonkunlainen vakuus tai takaus.

Liikemies kertoi että hänellä olisi uusi mersu parkkeerattuna pankin lähistöllä.
Pankin lainavirkailija tarkasti auton ja hyväksyikin auton lainan vakuudeksi.
Tämän jälkeen lainavirkailija ajoi auton pankin parkkihalliin turvalliseen säilytykseen.

Parin viikon kuluttua liikemies tuli matkoilta ja haki auton takaisin.
Liikemies maksoi pankille takaisin 2 500 euron lainan sekä 10 euroa korkoja kahden viikon ajalta.

Liikemiehen ollessa matkoilla lainavirkailija oli tutkinut liikemiehen tilitiedot ja huomannut että hänellä on pankki- ja arvo-osuustileillä miljoonien omaisuudet.
Lainavirkailija ei voinut peitellä uteliaisuuttaan ja kysyi että mihin ihmeessä noin rikas mies tarvitsee 2 500 euron lainan.

Liikemies vastasi tähän:
- Mihin muualle voi Helsingissä parkkeerata auton kahdeksi viikoksi 10 eurolla?


Laihialaisvitsit | Lisätty: 19.05.2022

Voihan vitsien vitsit | VitsienVitsit.fi

Yhteistyökumppanin mainos:

Katso parhaimmat pieruvitsit ja pieruvideot!
Netin parasta huumoria

Vitsien Vitsit artikkelit


Juttua ja asiaa vitseistä, stand upista sekä huumorista yleensä. Mikä ihmisiä naurattaa tällä hetkellä, katso komedian suosikit elokuvamaailmassa ja lue mitä erikoisimmat kommellukset sekä meemit! Julkaisemme hauskoja artikkeleita ja löydä ehkä Suomen tai jopa koko maailman paras vitsi kattavan huumoriosaston joukosta.


Poimintoja artikkeleista:

09.02.2023: Hyvän vitsin ABC
10.09.2024: Tämän takia vedonlyönti ei naurata
30.01.2024: Kasinohuumoria
08.08.2022: Kuuntele valmiiksi luettuja vitsejä Youtubessa
10.03.2023: Jokerin eli vitsailijan monet kasvot
12.11.2022: Parhaat vitsit eri kategorioista vuonna 2022
08.06.2023: Onko komedia on välttämätön videopeleille?
12.01.2024: Vuoden 2023 hauskimmat meemit netissä
16.02.2023: Surkuhupaisia tarinoita kasinopelaajista, jotka menettivät kaiken!
21.11.2022: Maailman hauskin mies Ismo Leikola


Naurattaa jo valmiiksi

Yhteydenotto & tiedustelut:

Sivuston tukijat:

Alennuskoodit verkkokauppoihin | AlennusTutkaÄlyttömän hyvää ajanvietettä | ÄlypelitDaily Deals Radar - Best Discount codes for online storesMedialehti on netissä selattava julkaisuMuistipelit netissäNetin parhaimmat pieruvitsit | Liekkipieru.fiOletko ninjoista parhain | Ninja Mummo the GameParhaimmat arvonnat netissäParhaimmat pelit netissäPaskat vitsit suoraan WC-pöntöstäPelaa netissä ja voita palkintojaPelaa parhaita taitopelejäPelimaailmasta löytyy timanttiset arvonnatPelimiehen parhaimmat kilpailutWear Finnish Sisu with attitude!