Netin parhaimmat vitsit | Voihan vitsien vitsi!
Netin parasta huumoria
Vitsien Vitsit artikkeli | Lisätty: 09.01.2024

Suositun koomikon vitsailusta seurasi melkoinen soppa | vitsienvitsit.fi

Suositun koomikon vitsailusta seurasi melkoinen soppa

Huumori ja vitsinheitto on eittämättä taitolaji, jonka osaaminen vaatii useamman asian taitamisen. Toisille vitsailu on harrastus ja elämäntapa, mutta osa ottaa itse toiminnan todellakin tosissaan ja on tehnyt siitä itselleen ammatin. Näitä heppuja ja daameja kutsutaan laajalti koomikoiksi ja heidän ainoana tehtävänä on saada kansa nauramaan.

Aiemmin ammattilaisten kertomia juttuja oli mahdollista kuunnella pääasiassa vain stand up klubeilla, mutta nykypäivän hektinen internet aika on tuonut koomikot jokaisen ruuduille. Lyhyet pätkät sosiaalisessa mediassa ja pidemmät esitykset youtubessa tai suoratoistopalveluissa tarjoavat oivallisia saumoja hakea naurua omaan arkeen.

Tämä mullistus on kuitenkin tuonut mukanaan myös nurjan puolen, sillä myös mielensäpahoittajat löytävät vitsit helposti ja saavat reilulla kauhalla vettä myllyyn. Ikiaikaisen sananlaskun mukaan leikistä ei tulisi suuttua ja onneksi suurin osa ihmisistä myös osaa ottaa stand up sketseissä kuulemansa jutut huumorilla, mutta joukkoon mahtuu myös niitä tosikkoja ja näiden huudon takia monet koomikot ovat aika ajoin pinteessä omien juttujensa johdosta.

Harmiton vitsi vie äkkiä suden suuhun

Esimerkkejä koomikkojen lokaamisesta on jo lähihistoriassa niin paljon, ettei yhden tekstin aikana ehditä niitä kaikkia käymään millään läpi. Otetaan kuitenkin koppia yhdestä varsin valaisevasta tapauksesta, joka on varmasti monilla stand up -koomikkoja seuraavilla ihmisillä tuoreessa muistissa.

Nostetaan siis nyt täysin ansaitulle framille naisväen suuri suosikki Matt Rife, joka onnistui äskettäin julkaistussa Netflix-spesiaalissaan suututtamaan varsin merkittävän määrän fanejaan. Kyseisessä esityksessä tämä huumorikuningas kertoi illanvietosta, jonka aikana oli ystävänsä kanssa syömässä Baltimorelaisessa ravintolassa ja heille tarjoilleella työntekijällä sattui olemaan musta silmä.

Tällainen näky saisi varmasti yhden jos toisen pohtimaan sitä, mitä naiselle oli tapahtunut ja mistä mustelma oli saanut alkunsa. Rife ystävineen kuitenkin aprikoi ennemmin sitä, miksi ravintola ei ollut sijoittanut tarjoilijaa työskentelemään esimerkiksi keittiöön piiloon suurimmilta katseilta. Jonka jälkeen nokkelista letkautuksistaan tunnettu koomikko kaivoi oman hautansa todeten, ettei se varmasti olisi hyvä ajatus, sillä naisella ei todennäköisesti olisi mustaa silmää mikäli hän taitaisi ruuanlaiton.

Vitsailun kautta näkökulmaa yhteiskunnan ongelmakohtiin

Reilun tunnin mittaisen komediaspesiaalin julkaisun jälkeen vitsi lähti tietenkin kiertämään sosiaalisessa mediassa ja Matt Rifea lyötiin niin oikealta kuin vasemmalta. Perheväkivalta on tietysti vakava aihe, emmekä lähde missään nimessä puolustelemaan siihen syyllistyneitä, vaan päinvastoin. Tästä kuitenkin pääsemme siihen huumorin perimmäiseen tarkoitukseen, joka on naurun tuomista muuten niin synkään maailmaan.

Mikä onkaan parempi tapa käsitellä yhteiskunnallisesti vaikeita ja ikäviä aiheita, kuin murjomalla vitsiä asioiden tämänhetkisestä tilasta. Tietenkin hyvän ja onnistuneen vitsin voi aina ymmärtää väärin, joka tässä maailman ajassa tehdään niin kovin mielellään ja oma pahoitettu mieli tuodaan auringonvarmuudella ilmi sosiaalisen median kautta.

Kun huumorin kukka ei aukea kaikille niin kuin on tarkoitettu, on edessä väärinymmärtämisen mm-kilpailut, jotka keräävät osanottajia pitkin internettiä. Usein myös tällaisissa tapauksissa unohdetaan täysin itse vitsi ja keskitytään hyökkäämään suoraan koomikkoa kohden, unohtaen kyseessä olevan huumoria työkseen vääntävä henkilö ja tämä tuottaa usein hauskoja vastauksia tähän kritiikkiin.

Vain pelkuri kääntää toisen posken

Tämä tarkastelun alla oleva juttu sai osakseen vielä uuden draaman kaaren, kun Matt Rife julkaisi omalla sosiaalisen median kanavallaan pahoittelut jokaiselle mielensä pahoittaneelle. Kyseessä ei kuitenkaan ollut usein nähtävä muutaman lauseen perinteinen anteeksipyyntö, vaan koomikko päätti heittää sytytysnestettä kytevään nuotioon.

Nimittäin omaan julkaisuun Rife oli vielä lisännyt linkin, joka ohjasi ihmiset pehmustettuja kypäriä myyvään verkkokauppaan. Näin tehdessään herra oli hyväksynyt mahdolliset imagoon liittyvät tappiot ja potentiaaliset voitot, jotka julkaisun tekemisestä koituisi. Aivan kuin nettikasinoilla konsanaan, kun laitat kelat pyörimään, olet samalla hyväksynyt mahdollisen häviön riskin.

Siitähän se soppa sitten syntyi, kun jo valmiiksi peppukipeät huumorista pillastuneet ihmiset saivat lisää suolaa haavoihin. Toisaalta osa alkuperäisestä vitsistä mielensä pahoittaneista henkilöistä varmasti ymmärsivät anteeksipyyntöön lisätyn linkin olevan hurttia huumoria, mutta ihan kaikille tämäkään ei silti auennut.

Ota vitsiä heittäessä huomioon ainakin nämä seikat

Mitä tästä voimme sitten oikein ottaa opiksi esimerkiksi omaan huulenheittoon ja vitsien vastaanottamiseen, jotta voimme välttää mahdolliset selkkaukset. No ainakin sen, että ihan heti kättelyssä ei kannata lähteä laukomaan niitä kikkakirjan ronskimpia tai mustempaa huumoria sisältäviä vitsejä, vaan etenkin hieman tuntemattomassa seurassa on hyvä aloittaa varsin yleispätevillä letkautuksilla. Etenkin tilannekomiikka ja nokkelat sutkautukset sopivat tällaisiin hetkiin kuin punainen nenä pellen meikkien kanssa.

Tietenkin sitten tutussa seurassa voi päästellä suustaan aina silloin tällöin sammakoita, sillä hyvät kaverit kyllä korjaavat sivupoluille eksyvän vitsailijan. Tietenkin jokainen on vastuussa omasta suustaan ja siitä, millaisia juttuja ilmoille heittää ja yleisillä paikoilla jutustellessa on hyvä pitää edes jotain suodatinta päällä. Paikka- ja aikasidonnaisuus onkin yksi onnistuneen huumorin kulmakivistä ja nämä taitava amatöörikoomikko tunnistaa myös varmoin ottein.

Nauramalla parempi mieli

Rapatessa roiskuu sanoi entinen mies, joten ennen kuin lähdetään kivittämään seuraavaa huuliveikkoa hieman rajamailla häilyvästä jutusta, otetaan hetki happea ja mietitään miksi vitsi tuntuu juuri sinusta ikävältä. Tätä reflektiota on hyvä tehdä myös naulan kantaan osuneiden juttujen kohdalla jo ihan oman huumorintajun ymmärtämisen johdosta.

Vitsinheittäminen on arvostettava taiteenlaji, jonka taitajat saavat tietyissä piireissä runsaasti ihailua osakseen. Nykyinen internetaika kun tuppaa tuomaan tietylle kuulijakunnalle tarkoitetut sketsit myös sellaisten ihmisten korviin, jotka eivät osaa niitä arvostaa ja näin syntyy tietenkin erilaisia mielipiteitä sekä huumorista että sitä tarjoavista koomikoista.

Jos emme muuta ole oppineet tässä tekstissä sivutusta tapauksesta, niin koomikot usein heittävät herjaa jokaisen paikan tullen. Tästä oivana esimerkkinä toimii Rifen anteeksipyynnöksi koristeltu vekkuli sosiaalisen median päivitys, joka kuitenkin löi herraa itseään näpeille. Antakaa ihmiset huumorin kukkia ja kertokaa myös huonoja vitsejä, sillä jokainen tasoltaan kyseenalaisella jutulla aikaansaatu nauru parantaa maailmaa.

Piristä arkeasi lukemalla hauskoja artikkeleita

Jaa tämä artikkeli:
       


Naurattaa jo valmiiksi
Nyt on huumori kohdillaan
#2060

Kauneiten laulava lintu

Mikä lintu laulaa kauneiten?
- Jenni VarTiainen


Eläinvitsit | Lisätty: 11.01.2023

Voihan vitsien vitsit | VitsienVitsit.fi

Yhteistyökumppanin mainos:

Pelaa parhaimpia nettipelejä ilmaiseksi Pelimaailmassa!
Netin parasta huumoria

Vitsien Vitsit artikkelit


Juttua ja asiaa vitseistä, stand upista sekä huumorista yleensä. Mikä ihmisiä naurattaa tällä hetkellä, katso komedian suosikit elokuvamaailmassa ja lue mitä erikoisimmat kommellukset sekä meemit! Julkaisemme hauskoja artikkeleita ja löydä ehkä Suomen tai jopa koko maailman paras vitsi kattavan huumoriosaston joukosta.


Poimintoja artikkeleista:

21.04.2023: Meemikone: 10 hauskinta internet-meemiä kaikkien aikojen
09.02.2023: Mikä tekee pelistä hauskan?
21.04.2023: Hauskanpitoa huvin vuoksi: Miten vitsit ja komedia ohjaavat viihdettä
16.09.2022: Hauskimmat kasinoteemaiset elokuvat TOP-5
09.02.2023: Näin vitsisi saa taatusti hyvän vastaanoton
09.09.2022: Vitsien kertominen on osa monta eri aktiviteettia
08.09.2023: Millaiset nettipelit ovat kaikkein hauskimpia?
30.01.2024: Kasinohuumoria
14.06.2023: Kasinoiden monipuoliset sisäänheittäjät: Vitsit, muonitus ja cashback
09.02.2023: Huumoria meillä ja muualla


Naurattaa jo valmiiksi

Yhteydenotto & tiedustelut:

Sivuston tukijat:

Alennuskoodit verkkokauppoihin | AlennusTutkaÄlyttömän hyvää ajanvietettä | ÄlypelitMedialehti on netissä selattava julkaisuMuistipelit netissäNetin parhaimmat pieruvitsit | Liekkipieru.fiOletko ninjoista parhain | Ninja Mummo the GameParhaimmat arvonnat netissäParhaimmat pelit netissäPaskat vitsit suoraan WC-pöntöstäPelaa netissä ja voita palkintojaPelaa parhaita taitopelejäPelimaailmasta löytyy timanttiset arvonnatPelimiehen parhaimmat kilpailutWear Finnish Sisu with attitude!