Onko komedia on välttämätön videopeleille?
Komedia on ollut aina osa viihdettä, olipa kyse sitten teatterista, elokuvista, peleistä tai musiikista. Siitä on tullut tärkeä osa ihmiskuntaamme, sillä se tuo meille iloa ja mielihyvää. Huumori on myös keino meille ihmisille luoda yhteyksiä ja nauraa yhdessä. Mutta millaisessa roolissa komedia on pelien maailmassa ja onko välttämätöntä?
Huumori on iso osa viihdeteollisuutta ja sen on myös todettu edistävän meidän ihmisten hyvinvointia. Sosiaalisuuden lisäksi huumori ja nauraminen lieventää voi myös toimia apuna vaikeiden tunteiden käsittelylle. Komedia voi parhaimmillaan saada ihmiset unohtamaan arkiset huolet hetkeksi ja tuntemaan olonsa paremmaksi.
Komedia on kuitenkin myös hyvin vaikea laji, jota tulee osata harjoittaa oikealla tavalla. Ihmiset ovat myös erilaisia, eikä kaikille välttämättä toimi sama huumori, sillä huumorintajuja on erilaisia. Voi myös tulla tilanteita, joissa toiselle vitsi voi olla täysin harmiton ja hauska, kun taas toisille noloa tai loukkaavaa. Onkin hyvä aina varmistaa, että huumori sopii juuri siihen viihteen lajiin ja ettei sitä voida tulkita väärin.
Huumori rakentuu yleensä pelaajista
Erilaisten pelien pelaaminen jo itsessään on viihdettä, mutta komedialla niistä voidaan tehdä entistä viihdyttävämpiä ja hauskempia hetkiä. Hauskuus toki riippuu pelin säännöistä ja teemasta sekä pelaajien määrästä. Toisinaan moninpelit voivat olla hauskoja juuri siksi, että siinä syntyy oikeanlaista vuorovaikutusta ja yhteistä peliaikaa. Samalla tunnelmasta voi tulla rennompi, jolloin pelikokemuskin muuttuu viihdyttäväksi. Huumorilla on myös toisinaan helppo ratkaista erimielisyyksiä.
Yksin pelaamisessakin omista kokemuksistaan voi tänä päivänä keskustella eri alustoilla verkossa, jossa keskusteluun voi liittää huumoria mukaan erilaisten vitsien ja meemien muodossa. Nettipelisivustoilla pelattaessa sosiaalisuus on hieman vähentynyt, etenkin yksinpelejä pelattaessa. Yhä useampi parhaimmat nettipelit sivusto kuitenkin tarjoaa sosiaalisuutta mahdollisuudella tallentaa oman pelituloksen top-listoille, ja noin ollen voi kilpailla muiden pelaajien kesken parhaimman pelituloksen saamisesta. Esimerkiksi Parhaimmat Pelit -sivustolla löytyy netin parhaat nettipelit, joiden pelaaminen on hauskaa, ne toimivat suoraan internetselaimessa ja mikä parasta, niiden pelaaminen ei maksa mitään.
Pelien sisältämä komedia
Videopeliosastolla harvemmin ehkä löytyy komediaa genrenä, sillä pelit lajitellaan eri genreihin muilla tavoin. Yleensä pelien genreistä puhuttaessa kuulee toiminta-, seikkailu- tai pulmapeleistä mutta ei niinkään komediapeleistä. Tämä ehkä selittyy sillä, että useimmiten komedia on sisällytetty itse peliin muilla tavoin, kuten hassuilla tilanteilla tai hahmojen avulla. Jokaisen genren pelit voivat olla omilla tavoillaan hauskoja tai sisältää hauskoja tilanteita.
Komedia ei välttämättä ole peleissä kovin helppo laji, sillä pelistä on vaikea saada kovin hauskaa, jos sitä ei ole sellaiseksi tarkoitettu. Komediaa pitää osata käyttää hienovaraisesti ja oikein, sillä parhaimmillaan se voi luoda pelaajille pienen tauon synkemmästäkin pelistä.
Erilaisia komedian elementtejä peleissä voi olla hauskat repliikit tai grafiikat. Niiden tulisi kuitenkin selkeästi tuoda lisää huumoria pelaamiseen. Monet pelit voivat sisältää erilaisia tehtäviä, joista voi huumorin avulla saada sopivan sekoituksen haastetta ja viihdykettä. Usein tehtäviä sisältävissä peleissä tehtävät vaikeutuvat pelin edetessä. Komedian avulla hankalatkin tehtävät voidaan tehdä pelaajalle astetta helpommiksi, jolloin niiden suorittamisesta tulee miellyttävämpää.
Pelin teemaan saadaan myös mukavasti hauskuutta grafiikoiden avulla. Ne voivat tuoda tilanteeseen sopivasti leikkisyyttä. Räiskintä- ja toimintapelit muuttuvat hieman kevyemmiksi, kun niihin tuodaan jonkin verran komediaa mukaan. Videopeleissä voi viihtyvyyttä lisätä esimerkiksi liioiteltujen hahmojen avulla, koomisilla elementeillä tai hassuilla tilanteilla tai skenaarioilla. Monet tasohyppely- ja seikkailupelit ovat hauskoja ja viihdyttäviä juuri siksi, että niihin sisältyy myös komediaa.
Ovatko komediaa sisältävät videopelit suosittuja?
Hauskojen videopelien suosiota ei ole kovin helppo mitata. Se vaihtelee paljon riippuen pelistä, kohdeyleisöstä ja julkaisualustasta. Komedia on kuitenkin toiminut yhtenä pelien peruspilarina jo pitkään. Hauskoja elementtejä on ollut mukana monissa eri peleissä, oli niiden genre sitten mikä tahansa. Monet pelaajat kuitenkin nauttivat pelien sisältämästä huumorista ja kevyistä tunnelmista vakavammissakin peleissä, minkä vuoksi komediavideopeleillä on oma merkittävä markkinansa.
Komedia on loistava keino keventämään pelikokemuksia
Se, mihin suuntaan peliala kehittyy ja pysyykö komedia vahvasti mukana pelien kehityksessä, on vaikea arvioida. Mutta ainakin tähän asti se on ollut välttämätön asia videopeleissä. Komedia tekee peleistä kevyempiä ja viihdyttävämpiä, oli kyse sitten millaisesta pelistä tahansa.
Komedian avulla voidaan myös eri peleissä helposti muistuttaa ihmisiä siitä, että pelaamisen ei tulisi olla liian vakavaa. Vaikka pelaaminen olisikin tavoitteelllista, niin ensisijaisesti sen tulisi olla viihdyttävää ja hauskaa ajanvietettä. Parhaimmillaan pelaaminen on hyvin sosiaalinen tapahtuma, jossa voidaan pitää hauskaa ja unohtaa arjen murheet hetkeksi.