Netin parhaimmat vitsit | Voihan vitsien vitsi!
Netin parasta huumoria
Vitsien Vitsit artikkeli | Lisätty: 06.04.2023

Parhaimmat suomalaiset komediaelokuvat | vitsienvitsit.fi

Parhaimmat suomalaiset komediaelokuvat

Suomalaiset ovat juroja, mutta kuitenkin huumorikansaa. Sen todistaa monet suomalaiset koomikot, jotka ovat tuoneet naurua ja piristystä pohjoisen harmaaseen arkeen. Monet kotimaiset sketsi ja huumoripitoiset televisiosarjat ovat juurtuneet ihmisten sydämiin ja muistoihin. Television lisäksi on tehty myös hyviä (vaikka kaikessa huonoudessaan) komediaelokuvia ja tässä artikkelissa tuomme esille Suomen parhaimmistoa niiden saralta.

Rikos & Rakkaus

Pekka Milonoffin ohjaama ja käsikirjoittama esikoiselokuva Rikos & Rakkaus (1999) pohjautuu Jari Tervon romaaniin. Rovaniemelle sijoittuvassa komediassa seurakunnan taloudenhoitaja Kristiina Pahka (Tiina Lymi) rakastuu Marsipaani Räikköseen (Kai Lehtinen), vaikka tietää miehen olevan pikkurikollinen. Kovaotteisen komisario Rautapään (Pekka Valkeejärvi) johdolla kaupungin poliisivoimat joutuvat selvittämään monen sorttisia rikoksia, joista Marsipaanin lähipiirikin äitiä (Saara Pakkasvirta) myöten tietää yhtä sun toista.

Kummeli Kultakuume

Kummeli Kultakuume on suomalainen vuonna 1997 valmistunut Kummeli-ryhmän komediaelokuva. Elokuva kuvattiin elokuussa 1997 ja sen ensi-ilta oli 5. joulukuuta 1997. Kummeli Kultakuume oli Suomessa vuoden 1997 katsotuin kotimainen elokuva.

Elokuva sodan aikana kätketyn kulta-aarteen jahdista Suomen suosikkikoomikoiden voimin. Mielisairaalaan suljettu Elmeri tietää, että Lapissa odottaa sodan aikana kätketty kulta-aarre. Elmeri houkuttelee mukaan pakomatkalle hoitajansa Janne-Petteri Bromanin, joka on kullanhimon riivaama homo. Matkalla parivaljakko törmää kahteen raggariin, Dilleen ja Jönssiin sekä häijyyn natsiin, Peter Northiin, joka on myös kulta-aarteen jäljillä. Ohjaaja: Matti Grönberg. Pääosissa: Heikki Silvennoinen, Heikki Hela, Heikki Vihinen, Timo Kahilainen.

Napapiirin sankarit

Napapiirin sankarit on Dome Karukosken ohjaama suomalainen komediaelokuva vuodelta 2010. Se on Karukosken neljäs pitkä ohjaustyö ja samalla hänen ensimmäinen komediansa.

Jannelta ei onnistu oikein mikään. Kun avovaimo Inari lähettää miehen ostamaan halpaa digiboksia, nekin rahat tulee juotua Kapun ja Räihäsen kanssa. Inarin mitta tulee täyteen, ja hän uhkaa muuttaa siltä seisomalta etelään. Janne säikähtää ja lupaa hankkia Inarille aamuun mennessä digiboksin. Janne ystävineen heittäytyy mahdottomalta tuntuvaan seikkailuun. On hankittava rahaa bensaan ja digiboksiin sekä löydettävä kairan keskeltä kodinkoneliike, joka myisi kohtuuhintaisen perusboksin keskellä yötä. Yön aikana kaverukset joutuvat pistämään kaikkensa peliin yhden sähkölaitteen ja ennen kaikkea Jannen onnen eteen. Dome Karukosken neljäs elokuva Napapiirin sankarit on seikkailukomedia ja romanttinen road movie halki Lapin ja suomalaisen miehen sielunmaiseman.

Kummelin Jackpot

Kummelin Jackpot on kolmas Kummeli-ryhmän elokuva. Sen teatteriensi-ilta oli 17. helmikuuta 2006.

Pertti ”Pera ” Järvelä on pikkuhuijari, joka karttaa rehellistä työtä. Tämä eronnut mies asuu kahden soittajakaverinsa kanssa yhteiskämpässä. Peran tytär, 17-vuotias nuorten MM-tason taitoluistelija, on lähdössä Kanadaan kilpailumatkalle. Tytön äiti ei suostu maksamaan kallista matkaa ja haluaa Peran maksavan sen. Summa on suuri, eikä sitä saa kasaan pikkuhuijauksilla. Peran on siis mentävä töihin. Työpaikka löytyy maahantuontifirmasta, jota pyörittää Jehovan todistaja Seppo Sillantaus, rehellinen ja hyvä mies. Pian Pera myös tapaa elämänsä naisen, ja elämä näyttäisi voivan viimeinkin normalisoitua. Mutta sitten Peralle tarjoutuu mahdollisuus suurimittaiseen pelirötökseen voittajavedossa, koska tuolloin ei ollut vielä olemassa nettipelejä kuten verovapaatnettikasinot.net. Pera ei voi luonnolleen mitään, ja yhdessä kämppäkavereiden kanssa hän alkaa toteuttaa unelmaa ”jackpotista”.

Se, joka odottaa elokuvan sisältävän runsaasti tuttua ja taattua Kummeli-huumoria, ei tule tälläkään kertaa pettymään!

Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on kirjailija Tuomas Kyrön luoma kuvitteellinen hahmo, joka kirjoittaa lehtien yleisönosastoihin erilaisia valituskirjeitä. Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä sekä arkielämän asioista että maailmantapahtumista. Ensimmäinen Mielensäpahoittaja elokuva näki ensi-illan vuonna 2014.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun jouduin elokuvaan. Itseäni näyttelee Litjan Antti, hyvä työihminen. Mari Perankoski on niin kuin miniän pitää olla. Hän pelkää minua ja minä häntä. Meitin poikaa näyttelee Iikka Forss. Kyllä en tiedä kumpi siinä on etunimi ja kumpi sukunimi. Joudun lähtemään miniän tykö pääkaupunkiin, missä näytän lättähatuille ja neuvostoliittolaisille kuinka asiat tehtiin silloin kun kaikki oli hyvin. Vuonna viisikymmentä ja kolme. Ei onnistu, tulee ongelmia ihmisten välille. Ja kansakuntien välille. Ja puun ja Voortti Eskortin välille. Mukana myös ääni. Ja värit.

Matti

Matti on vuonna 2006 valmistunut elokuva, joka pohjautuu löyhästi mäkihyppääjä Matti Nykäsen elämäntarinaan. Elokuva on osittain fiktiivinen kuvaus entisen mäkihyppääjän ammattilaisuran loppuvaiheista ja sen jälkeisestä elämästä julkisuudessa. Jasper Pääkkönen esiintyy elokuvan pääosassa Matti Nykäsenä. Elokuvan on käsikirjoittanut Marko Leino, ohjannut Aleksi Mäkelä ja tuottanut Markus Selin.

Matti rakastaa mäkihyppyä niin paljon, että hänestä tulee lajissaan maailman paras. Se, että hallitsee tehtävänsä kisamäessä ei kuitenkaan auta tekemään telemarkeja arkielämässä.

Ralliraita

Ralliraita on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut suomalainen Markku Pölösen ralliaiheinen elokuva. Pääosissa esiintyvät muun muassa Olavi Uusivirta, Heikki Silvennoinen, Mika Nuojua, Peter Franzén ja Kai Hyttinen.Kaasari-Ralli lähestyy. Team-Susan valmistautumisen sotkee kuskin, Stumpin loukkaantuminen sekä vedonlyönti kilpailevan Torppo-Teamin kanssa. Panoksena on Team-Susan tulevaisuus.

Autoista kaiken tietävä ”Luumu” (Olavi Uusivirta) jää kiinni lukuisista autoryöstöistä. Vankilasta päästyään vanhemmat lähettävät hänet maalle - kauas autohoukutuksista. Luumun setä, ”Sladi” (Heikki Silvennoinen) on autokoulunopettaja ja entinen rallikartanlukija. Luumu tutustuu myös Pekkariseen (Kai Hyttinen), joka on entinen huippukuski ja jolla nyt on oma rallitalli: Team SuSa. Team SuSa ja kilpailijatalli Torppo Star Team ajautuvat erimielisyyksiin ja päätyvät kisaamaan keskenään.

Pussikaljaelokuva

Pussikaljaelokuva on vuonna 2011 valmistunut Ville Jankerin ohjaama suomalainen elokuva, joka perustuu Mikko Rimmisen romaaniin Pussikaljaromaani. Elokuvan tarina on lähes samanlainen kuin kirjan, mutta sitä on hieman vauhditettu lisäämällä koomisia sattumuksia poliisin kanssa sekä hienoinen rakkaustarina.

PUSSIKALJAELOKUVA on positiivinen tarina yhteiskunnan laitamilta. Tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallioon ja ne seuraavat syrjäytymisen kynnyksellä olevia tarinan henkilöitä yhden kesäisen vuorokauden ajan. Elokuvan päähenkilö, Marsalkka, on jämähtänyt nuhjuiseen kotiinsa. Lihi ja Henninen houkuttelevat Marsalkan ulos ja väsyneen vastustuksen jälkeen Marsalkka huomaa heidän viettävän kuumaa kesäpäivää puistossa maailmaa ihmetellen. Kolmikko törmää päivän aikana nuorisolaisiin, rutjakkeisiin ja huumorintajuttomiin poliiseihin. Päivä kestää aikaisesta aamusta illan sateen tuomaan murheen alhoon. Lopulta kuitenkin auringon taas noustessa on aika herkistyä ja katsoa ystävyyttä syvälle silmiin.

Juoppohullun päiväkirja

Juoppohullun päiväkirja on Juha Vuorisen kirjoittama kirjasarja, jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1998. Sarjassa seurataan Juha Berg -nimisen miehen sekä hänen ystäviensä viinanhuuruista elämää ja heidän kommelluksiaan.

Juhalla ei ole pienintäkään aikomusta muuttaa elintapojaan - päinvastoin. Viinanhuuruinen hauskuus saa kuitenkin kovan kilpailijan, kun kiihkeämielinen Juha rakastuu AA-kerhon ryhmänvetäjään.

Ponterosa

Ponterosa on suomalainen vuonna 2001 valmistunut komediaelokuva. Elokuvakriitikot ovat pitäneet Ponterosaa erittäin huonona, ja sitä on sanottu huonoimmaksi suomalaiseksi elokuvaksi.

Arvioissa elokuvan käsikirjoitus ja dialogi on haukuttu ala-arvoiseksi ja elokuvan tekninen toteutus, erityisesti kuvaus, amatöörimäiseksi. Jotkut arvostelijat ovat kuitenkin nähneet elokuvalla huomattavaa camp-arvoa, ja myöhemmin elokuvalla on nähty kulttiarvoa. Tuottaja Pasi Kemmon mukaan kriitikoiden reaktioita käytettiin elokuvan myöhempien VHS- ja DVD-julkaisujen kansissa.

Piristä arkeasi lukemalla hauskoja artikkeleita

Jaa tämä artikkeli:
       


Naurattaa jo valmiiksi
Nyt on huumori kohdillaan
#2779

Japanilainen motocross-kuski

Miksikä kutsutaan japanilaista motocross-kuskia?
- Hajosiko Kawasakisi


Japanilaisvitsit | Lisätty: 07.06.2023

Voihan vitsien vitsit | VitsienVitsit.fi

Yhteistyökumppanin mainos:

Pelaa parhaimpia nettipelejä ilmaiseksi Pelimaailmassa!
Netin parasta huumoria

Vitsien Vitsit artikkelit


Juttua ja asiaa vitseistä, stand upista sekä huumorista yleensä. Mikä ihmisiä naurattaa tällä hetkellä, katso komedian suosikit elokuvamaailmassa ja lue mitä erikoisimmat kommellukset sekä meemit! Julkaisemme hauskoja artikkeleita ja löydä ehkä Suomen tai jopa koko maailman paras vitsi kattavan huumoriosaston joukosta.


Poimintoja artikkeleista:

09.02.2023: Ura sosiaalisen median parissa - Huumori vetoaa potentiaalisiin seuraajiin
14.06.2023: Moni casino tarjoaa myös huumoria ja viihdettä ohjelmistossaan
10.03.2023: Jokerin eli vitsailijan monet kasvot
12.07.2022: Komedialeffojen historia
21.04.2023: Hauskanpitoa huvin vuoksi: Miten vitsit ja komedia ohjaavat viihdettä
06.04.2023: Parhaimmat suomalaiset komediaelokuvat
14.06.2023: Kasinoiden monipuoliset sisäänheittäjät: Vitsit, muonitus ja cashback
16.02.2023: Surkuhupaisia tarinoita kasinopelaajista, jotka menettivät kaiken!
11.03.2024: Komedia ammattina on antoisa ala
25.08.2022: Huumorin historia


Naurattaa jo valmiiksi

Yhteydenotto & tiedustelut:

Sivuston tukijat:

Alennuskoodit verkkokauppoihin | AlennusTutkaÄlyttömän hyvää ajanvietettä | ÄlypelitMedialehti on netissä selattava julkaisuMuistipelit netissäNetin parhaimmat pieruvitsit | Liekkipieru.fiOletko ninjoista parhain | Ninja Mummo the GameParhaimmat arvonnat netissäParhaimmat pelit netissäPaskat vitsit suoraan WC-pöntöstäPelaa netissä ja voita palkintojaPelaa parhaita taitopelejäPelimaailmasta löytyy timanttiset arvonnatPelimiehen parhaimmat kilpailutWear Finnish Sisu with attitude!