


Yhteistyökumppanin mainos:


Kuuluu ns. puolisukeltajiin, suurimmat sukeltavat kolme varttia, pienimmät kokonaan. Pää suuri ja punainen, kaula suonikas, jäntevä. Heltta liukuu tavallisesti sukeltaessa pään yli. Pyrkii pesimään Venuksen temppelin uumeniin, mutta tavallisesti oksentaa sinne ja poistuu velttona. Hyvin yleinen kaikkialla.
Miksi Kanadassa ei kannata mennä metsään pimeän tultua?
- Koska silloin puista putoilee isoja harmaakarhuja.
Miksi Kanadanmajavilla on litteä häntä?
- Ne menivät metsään pimeän tultua.
Saanko pestä kissan, Ville kysyi isältä.
Pese vaan, vastasi isä.
Ville poistui paikalta ja puolen tunnin päästä Ville palasi takaisin isän luokse.
Kissa kuoli, tokaisi Ville.
Mitä sinä teit sille, isä karjui.
Väänsin sen kuivaksi, sanoi Ville.
Millä panda menee sairaalaan?
- Bambulansilla.
Krokotiili eksyi turistirannalle, näki surffaajia aalloilla ja huokaisi onnellisena:
- Mikä palvelu, lounas tarjoittimella
Kuinka monta muurahaista tarvitaan ompelemaan villasukka?
- Seitsemän! Yksi pitelee lankakerää paikoillaan, kolme ompelee, kaksi heiluttaa viuhkaa, ja viimeinen jakaa ohjeita.
Kettu ja jänis kinastelivat metsässä. Paikalle saapui hyvä haltijatar, joka lupasi molemmille 3 toivomusta, jos ne eivät enää riitelisi.
Kettu toivoi ensin: Se toivoi naarasketun.
Sitten jänis toivoi mopon.
Kettu toivoi toisen naarasketun.
Jänis toivoi viiden kilon säkin porkkanoita.
Sitten kettu toivoi ahneuksissaan kolmannen naarasketun.
Jänis hyppäsi mopolleen, heitti porkkanasäkin olalleen ja painoi kaasua.
Mennessään jänis huusi olkansa yli kolmannen toivomuksensa:
-”Viimeinen toivomus on, että ketulla ei seiso!”
Miksi mato ei halua mennä linnun kanssa naimisiin?
- Koska mato ei halua tulla syödyksi.
Mitä hai sanoi astuessaan taksiin?
- Onko tämä haitaksi?
Mistä tietää, että hevoset tykkää pizzasta?
– Ne ovat aina salamina paikalla.











