


Yhteistyökumppanin mainos:


Pikku-Kallelta pääsi kesken ruokailun pieru.
- Mitä, et kai sinä paukuttele ruokapöydässä, äiti kauhistui.
- Täytyy myöntää, että niin meinasi käydä, Kalle tunnusti. Onneksi sain kuitenkin vedettyä sen takaisin niin, että ilma vaan korahti.
Meneekö pieru hukkaan, jos ihmisellä ei ole hajuaistia?
- Ei, jos korvat ovat kunnossa.
Jos Kirsi ja Kalle pieraisevat yhtäaikaa, miltä pieru haisee?
- Kirsikalle.
Mitä pieru sanoi toiselle pierulle?
- Sinä haiset todella pahalta.
Mikä sinusta tulee isona, kysyttiin pierulta.
- Leija.
- Miksi leija?
- Jotta leijailisin taivaalla tuulen mukana.
Eräs hieno rouva ja hänen piikansa olivat juhlissa. Rouvalla oli ilmavaivoja.
Hän käski piian ottaa syyt niskoilleen ja sanoi:
- Jos minulta pääsee pieru, niin nouset seisomaan ja sanot, että se pieru tuli sinulta.
Pian rouvalla alkoi kiertää mahassa ja häneltä pääsi oikein pahanhajuinen äänetön pieru.
Piika ponkaisi ylös ja ilmoitti:
- Se pieru, jonka rouva pieraisi, on minun!
Mitä yhteistä on ripulilla ja sähköautolla?
- Molemmilla saa jännittää, että pääseekö kotiin asti.
Mies ja nainen alkoivat väitellä siitä, kumpi osaa pieraista kovemmin.
He päättivät ratkaista asian menemällä kontilleen lattialle, laittamalla perunajauhoa pyllyvakoon ja sitten arvioida kumpi saa aikaan isomman pölypilven.
Nainen sai tuplasti isomman pöllähdyksen aikaan!
Mies tuhahti pettyneenä:
- Epäreilua! Sä pieraisit kaksipiippuisella.
Nainen meni lääkäriin vatsavaivojen takia. Lääkäri koputteli ja taputteli vatsaa ja totesi, että ei hätää, ilmavaivoja ne vain ovat.
Kuinkas sattuikaan, nainen synnyttikin sitten kaksoset. Eräänä päivänä hän käveli kaksosvaunujen kanssa kadulla.
Tuli sitten se aiemmin tutkinut lääkäri vastaan, kurkisti vaunuihin ja kysyi:
- Mitäs täällä sitten on?
Nainen tokaisi:
- Pari pientä pierua, myssyt päässä.
Asuipa aikoinaan eräässä arabivaltiossa hallitsijana sulttaani Ahmed.
Eräänä päivänä, kun hän oli rukoilemassa moskeijassa, häneltä pääsi kuuluva pieru. Se oli niin suuri pyhäinhäväistys, että Ahmed pakotettiin maanpakoon vielä samana päivänä.
Vuodet ja vuosikymmenet kuluivat. Sulttaani Ahmed, nyt jo vanha mies, oli ollut 40 vuotta maanpaossa ja hän päätti palata kotimaahansa, nähdäkseen tunnistaako häntä enää kukaan ja muistaako kukaan enää hänen noloa pieruaan moskeijassa.
Ahmed asteli vanhan kotikaupunkinsa katuja ja kukaan ei häntä enää tunnistanut.
Ahmed ajatteli:
- Hienoa. Nyt minua ei enää tunneta. Voin varmaan jäädä taas pysyvästi tänne asumaan.
Hyväntuulisesti vihellellen Ahmed ryhtyi juttusille erään basaarikauppiaan kanssa:
- Olen asunut pitkään muualla ja nyt päätin palata kotikaupunkiini. Täällä ei näemmä ole 40 vuoden aikana paljon muuttunut.
Siihen kauppias vastasi:
- No eipä juuri... Paitsi tuo moskeija. Se purettiin vuosikymmeniä sitten, samalla viikolla kun sulttaani Ahmed pieraisi.











