


Yhteistyökumppanin mainos:


Teppo täyttää ristisanatehtävää.
- Matti, sanos mikä alkaa veellä ja loppuu uuhun. Vihje on ett Lindalla ihana.
- No se on viulu
- Katos peijoonii, nii onki. Annas sitä kumii.
Jos Anna Puu olisi turkulainen, mikä hänen nimensä olisi?
- Onk mittä klapei?
Kuinka monta turkulaisvitsiä on olemassa?
- Kolme. Kaikki muut ovat tositapauksia.
Turkulaispoika oli Helsingissä käymässä ja näki Stockmannilla ensi kertaa hissin. Siihen meni muuan mummeli.
Hetken kuluttua kuului kilahdus, hissin ovi aukesi taas ja siitä astui ulos hemaiseva pimu.
- Ku mää tän muil kerron, ni ei kyl kukka usko!
Turkulaiset Anna Mäki ja Usko Kylmänen tapasivat kutsuilla ja fiksuina ihmisinä tietenkin esittäytyivät toisilleen:
- Mäen Anna, sanoi daami.
- Kylmäsen Usko, vastasi toinen.
Tamperelainen valittaa turkulaiselle, että joutui odottelemaan hotellissa kerrosten väliin jääneessä hississä apua peräti puoli tuntia.
Turkulainen sanoi rehvakkaasti:
- Eihän tuo vielä mitään. Minä jouduin odottelemaan tavaratalon liukuportaissa ainakin neljä tuntia, ennen kuin ne jälleen lähtivät liikkeelle.
Mistä tuntee turkulaisen pummin?
- Sillä on Matti ja Teppo kukkarossa.
Mistä tietää että Turkulainen on tullut vanhaksi?
- Kun se ei ajele enää kännissä fillarilla Ruisrockiin.
Aurajoki tulvi ja autoilijoita kiellettiin ajamasta autolla keskustaan. Kuitenkin veden keskeltä auton katolla seisoi turkulainen viittilöimässä apua.
Pelastajien saapuessa herralta kysyttiin tiukkaan sävyyn, miksi tämä ajoi autonsa opastetauluista huolimatta veden keskelle?
Turkulainen vastasi ja sanoi:
- Kyllä mä näin, että vettä siellä on ja paljon, mutta ensimmäisessä kyltissä luki: TUL-VA.
Mitä turkulainen tekee, kun Tepsi voittaa Suomen mestaruuden?
- Sammuttaa Playstationin.








