Vahinko sotaharjoituksessa

Poimintoja aiheesta Armeijavitsit

Varuskuntaan saapui asepalvelustaan suorittamaan nuorukainen, jolla oli erikoinen tapa.

Aina nähdessään pöydällä, maassa, roskakorissa tai muualla paperinpalan, hän nosti sen ylös, tutki sitä tarkkaan ja huusi sitten:

- Ei se ole tämä! viskaten paperin menemään.

Touhua jatkui pari viikkoa, eikä alokkaan käytökselle löytynyt mitään järjellistä selitystä. Vaikka toiminta oli harmitonta, oli se kuitenkin sen verran erikoista, että varmuuden vuoksi nuorukainen päätettiin vapauttaa palveluksesta.

Hänen käteensä ojennettiin vapauttamistodistus ja jäätiin odottamaan tuttua huutoa ja sitä, että alokas heittäisi paperin menemään.

Tällä kerralla hän kuitenkin paperin luettuaan huusikin hilpeästi:

- Tämä se on!

Ja sen jälkeen hän taitteli paperin siististi taskuunsa.

Mitä yhteistä on vauvoilla ja upseereilla?
- Kummatkin luulevat, että he saavat mitä tahtovat kun vain huutavat tarpeeksi kovaa.

Venäläisen upseerikoulun taisteluoppaassa luki:
- Atomiräjähdyksen sattuessa osoita pistoolilla räjähdyksen suuntaan.

Eräs upseerioppilas kysyi kouluttajalta tämän ohjeen tarkoitusta, sillä sen tarkoitus vaikutti hänestä käsittämättömältä.

Kouluttaja vastasi:
- Yksinkertaista. Räjähdyksen lämpösäteily sulattaa pistoolin metallin, ja jos pistooli on kotelossa, sula asemetalli valuu jalkaa pitkin saappaaseen, aiheuttaen epäsotilaallista käytöstä.

- “Herra vääpeli, voinko vaihtaa kengät?“ kysyi alokas.
- “No mahtuuko niihin villasukka?“ kysyi vääpeli.
- “Mahtuu“, vastasi alokas.
- “Mahtuuko niihin toinen villasukka?“ kysyi vääpeli.
- “Mahtuu“, vastasi alokas.
- “No mitä helvetin vikaa niissä sitten on?“ kysyi kiivastunut vääpeli.
- “No, herra vääpeli, sinne pitäisi mahtua jalkakin“, vastasi alokas.

Päivystävä upseeri oli vimmoissaan kun yksitoista iltalomalle lähtenyttä palasi myöhässä. Luutnantti otti miehet yksitellen puhutteluun ja kysyi syytä.

Ensimmäinen mies aloitti:
- Herra luutnantti, äkillisen lakon vuoksi viimeinen bussi ei kulkenutkaan, joten minun piti ottaa taksi. Puolimatkassa taksi meni kuitenkin rikki, ja niin astelin läheiseen maataloon ja suostuttelin isännän myymään minulle hevosen. Viidentoista kilometrin päässä kasarmilta hevonen kuitenkin äkkiä kuoli, ja niin jouduin tulemaan loppumatkan jalkaisin.

Selitys oli niin mielikuvituksellinen, että luutnantti päästi miehen pelkällä varoituksella. Mutta kun kaikki miehet kertoivat saman tarinan alkoi luutnantti hermostua.

Niinpä hän kysyi viimeiseltä mieheltä:
- Miten te myöhästyitte?

Mies aloitti:
- Herra luutnantti, äkillisen bussilakon sattuessa minun oli turvauduttava taksiin...

Luutnantti karjaisi:
- Nyt riittää! Älkää vain sanoko että auto hajosi!

Mies vastasi:
- Ei, auto ei hajonnut. Mutta kun tiellä lojui niin paljon kuolleita hevosia, matka kesti huomattavasti kauemmin kuin tavallisesti.

Mitä ruotsalainen varusmies tekee tauolla? 
- Imee kessua.

Miksi jokainen Irakiin lähtevä Amerikkalaissotilas saa mukaansa palan hiekkapaperia?
- Vieraassa maastossa tarvitaan karttaa.

Ruotsin armeijan oppitunnilla kuultua.

Vääpeli:
- Miten vihollista voi hämätä ?

Alokas:
- Herra vääpeli, esimerkiksi kun panokset loppuvat, niin jatketaan ampumista, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Vääpeli:
- Entä miten estäisitte vihollista käyttämästä maan rautateitä?

Alokas:
- Polttaisin kaikki matkaliput, herra vääpeli.

Palvelukseen astuneet varusmiehet valittivat kovasta leivästä.

Vanhempi upseeri tuumasi siihen:
- Te nykyajan sällit vain valitatte, talvisodassa tämä leipä olisi ollut herkkua.

Varusmies:
- Mutta tämä leipä oli tuoretta silloin.

Varusmiehet valittivat, että heille tarjottu leipä oli kuivunutta ja kovaa.

Kersantti huusi:
- Voi teitä hemmoteltuja lellipoikia! 30-vuotisessa sodassa tuo leipä olisi ollut mitä suurinta herkkua!

Joku vastasi:
- No, silloin se olikin tuoretta!