Amerikkalainen lääketiede maailman parasta

Poimintoja aiheesta Lääkärivitsit

Potilas kysyy apteekissa:
- Voinko ottaa tämän lääkkeen ripulin kanssa?

Apteekkari:
- Kyllä voit, mutta se maistuu paremmalta veden kanssa.

Mies oli ollut työpaikan määräaikaisessa lääkärintarkastuksessa.

Miehen kollega tiedusteli:
- Selvisikö siellä jotain?

Mies:
- Juu selvisi, että mun pitää ensiksi päästä huonoon kuntoon!

Kollega:
- Häh, mitä ihmettä?

Mies:
- Lääkäri kertoi, että olen nyt erittäin huonossa kunnossa ja siitä pitäisi hieman skarpata.

Terveyskeskuksen päivystykseen saapui potilas, joka oli ollut ensimmäistä kertaa kalastamassa.
- Hän oli jäänyt heti koukkuun.

Potilas:
- En saa öitäni nukutuksi, herra tohtori.

Lääkäri:
- Pelkäättekö ehkä painajaista?

Potilas:
- En toki, hän nukkuu toisessa huoneessa.

Miksi hammaslääkärien juoksukisa keskeytettiin?

- Yksi kisaajista meni oikomaan

- Tohtori, paljonko elinaikaa minulla on jäljellä?
- Kymmenen.
- Vuottako? Minähän ehdin tehdä siinä ajassa vaikka mitä!
- Yhdeksän... Kahdeksan...

Topi oli ikänsä ollut työtä vieroksuva.
Hän meni lääkäriin ja valitti vatsakipuja ja peräaukon kutinaa.

Lääkärin diagnoosi oli:
- Mato viihtyy Topissa erittäin hyvin.

Nainen meni gynekologin tarkastukseen.

Lopuksi hän kysyi:
- Eikö teitä lääkäreitä ole pitkästyttävää katsoa aina samanlaiseen alapäähän?

Johon lääkäri:
- Ei nyt sentään, kunhan yläpäät ovat eri näköisiä...

Nuori nainen oli menossa gynekologille ensimmäistä kertaa.
Oman nimen kuultuaan, hän tepasteli sisään huoneeseen hieman jännittyneenä.

Nainen alkoi riisumaan vaatteitaan ja samalla nopeasti koko huoneen vilkaistuaan, hän ei löytänyt paikkaa johon voisi vaatteensa laittaa.

Niinpä hän kysyi lääkäriltä kohteliaasti, mihin voisi vaatteensa mahdollisesti laittaa, johon lääkäri vastasi hieman virnistäen:

- Voit laittaa ne tohon minun vaatteitteni päälle.

Perheenäiti soitti gynekologin ajanvaraukseen. Peruutusaika oli jo tunnin päästä ja hän otti sen, vaikka se tiesikin melkoista kiirettä.

Onneksi lapset olivat jo lähteneet kouluihinsa. Silti aikaa oli niukalti, sillä matkakin kesti lähes puoli tuntia.

Kaikilla naisillahan on vastaavassa tilanteessa tapana kiinnittää hygienia-asioihin vähän tavallista enemmän huomiota, ja niinpä hänkin riisuutui, kipaisi kylpyhuoneeseen ja kasteli altaan reunalta löytämänsä pesukintaan ja pesaisi kiireesti alapäänsä varmistaakseen olevansa jotakuinkin näyttökunnossa.

Hän viskasi kintaan pyykkikoppaan, etsi kaapista siistit vaatteet, puki ja meikkasi, kiiruhti matkaan ja ehtikin nipin napin vastaanotolle sovittuun aikaan.

Kun hänet kutsuttiin sisään, hän tottuneesti riisui alaruumiinsa paljaaksi asettui tutkimuspöydälle ja kuvitteli olevansa etelän aurinkorannalla tuhansien kilometrien päässä. Hieman hän hämmästyi kuultuaan tohtorin repliikin:

- Voi hyvänen aika! Sitä on nähty vaivaa oikein enemmänkin, vai kuinka?

Nainen ei vastannut mitään, ja kotimatkalla asia jo unohtui. Perillä päivä jatkui normaalipuuhissa, siivotessa ja ruokaa kokatessa.

Pian nuorin tytär, 6-vuotias esikoululainen, palasi kotiin ja alkoi leikkiä huoneessaan. Kohta kylpyhuoneesta kuitenkin kuului huuto:

- Äiti, missä mun pesukinnas on!?

Äiti vastasi:
- Ota puhdas kaapista.

Lapsi:
- Ei! Mä tarviin sen, joka oli tässä altaan reunalla. Siinä on kaikki mun kimalteet ja hileet säästössä.