Netin parhaimmat vitsit | Voihan vitsien vitsi!
Lue hauskat Eläinlääkärin odotushuoneessa ja saa hyvät naurut
Nyt on huumori kohdillaan

Eläinlääkärin odotushuoneessa

Eläinlääkärin odotushuoneessa oli kolme koiraa, jotka keskustelivat.

Ensimmäinen koira, pieni villakoira, kertoi:

- Minulla on oikea kusipää isäntänä. Se tulee aina kännissä kotiin ja pieksee meikäläistä lehdellä. Kerran sitten paskansin yöllä sen kenkiin. Nyt olen täällä lopetuspiikkiä odottelemassa.

Toinen, kultainen noutaja, kertoi:

- Minun isäntäni ja emäntäni eivät ole koskaan kotona. Minä olen yksin sisällä, eikä minulla ole mitään tekemistä. Kerran minulla paloi sitten päreet, ja revin koko sohvakaluston hajalle. Nyt olen sitten täällä odottelemassa lopetuspiikkiä.

Kolmas koira, iso tanskandogi, kertoi:

- Minulla on ystävällinen, kaunis ja mukava emäntä. Se ei vaan koskaan päästä minua naisiin. Kerran emäntäni sitten suihkusta tultuaan petasi sänkyä alasti. En voinut hillitä itseäni, vaan hyppäsin sen selkään ja tein emännälle temput.

Toiset koirat kysyivät:
- Ja nyt odotat lopetuspiikkiä?

Tanskandogi:
- Ei, vaan minulta leikataan kynnet.


Eläinvitsit | Lähettänyt: Ressu | 28.06.2023



Jaa tämä vitsi:
       
Voihan vitsien vitsit | VitsienVitsit.fi

Yhteistyökumppanin mainos:

Parhaimmat TEMU tarjoukset ja koodit löydät AlennusTutka.fi

Lisää vitsejä:

Voi vitsien vitsit!

Voi vitsien vitsit ja sitten naurattaa!

Parhaat Eläinvitsit löydät meidän sivustolta. Täydennämme vitsivalikoimaamme koko ajan.
Netin parasta huumoria

Poimintoja aiheesta Eläinvitsit

Mikäli pidit eläinvitsi aihealueen Eläinlääkärin odotushuoneessa vitsistä, niin alta löydät muita hauskoja poimintoja samaan aiheeseen liittyen. Löydä oma suosikkivitsi ja ehkä myös toukokuun 2026 paras eläinvitsi.


Hevonen kaupassa

Miksi hevonen meni kauppaan ostamaan paristoja?
- Että siitä tulisi virtahepo.


Eläinvitsit | Lisätty: 22.11.2022

Miten löytää ketun kolon?

Miten löytää ketun kolon?
- Nostamalla ketun häntää.


Eläinvitsit | Lähettänyt: 21 | 19.07.2022

Krokotiili turistirannalla

Krokotiili eksyi turistirannalle, näki surffaajia aalloilla ja huokaisi onnellisena:
- Mikä palvelu, lounas tarjoittimella


Eläinvitsit | Lähettänyt: Mick Dundee | 12.11.2021

Milloin sika on vaarallisimmillaan?

Milloin sika on vaarallisimmillaan?
- Silloin, kun sillä on sorkkaraudat.


Eläinvitsit | Lisätty: 02.12.2021

Pieni, punainen ja veden alla

Mikä on pieni, punainen ja on veden alla?
- Leppäkerttu sukellusveneessä.


Eläinvitsit | Lisätty: 17.07.2022

Jänis kaupassa

Jänis meni kauppaan ja kysyi:
- Onks porkkanoita?
- Ei ole, vastasi kauppias ja jänis jatkoi matkaansa.

Seuraavana päivänä jänis tuli uudestaan.
- Onks porkkanoita?
- Ei ole, vastasi kauppias.

Seuraavana päivänä jänis tuli taas uudestaan.
- Onks porkkanoita?
- Ei ole, vastasi kauppias.

Tätä jatkui pari viikkoa kunnes myyjä suuttui.
- Onks porkkanoita?
- Ei ole ja ellet lopeta tuota kyselemistä, naulaan sinut seinään!

Jänis tuli seuraavana päivänä
- Onks nauloi?
- Ei ole
- No, onks porkkanoita?


Eläinvitsit | Lähettänyt: Turhapuro | 12.11.2021

Bokserit eläinlääkäriin

Miksi mies vei Bokserinsa eläinlääkäriin?
- Koska ne olivat liian isot.


Eläinvitsit | Lähettänyt: Pottu | 18.03.2026

Vitsi etanasta

Haluatko kuulla vitsin etanasta?
– Kyllä
– Odota, se on vielä matkalla


Eläinvitsit | Lisätty: 04.11.2021

Lintu lensi miehen syliin

Miksi lintu lensi miehen syliin?
- Se meni hautomaan munia


Eläinvitsit | Lähettänyt: 2 eggs | 12.11.2022

Mitä lampaat syö kun ne on kipeitä?

Mitä lampaat syö kun ne on kipeitä
- Määkettä


Eläinvitsit | Lisätty: 05.11.2022
Naurattaa jo valmiiksi
Pelaa Vitsien vitsit peliä ja voita!
Katso ja kuuntele vitsejä Youtubessa | Vitsien Vitsit
Netin parasta huumoria

Katso ja kuuntele parhaimmat vitsivideot Youtubessa



Vitsien Vitsit -kanavalla julkaistaan parhaimpia vitsejä valmiiksi luettuna, joten säästyt itse lukemisen vaivalta. Helppoa kuin mikä! Piristä arkeasi kuuntelemalla vitsejä klikkamalla linkkiä: Vitsien Vitsit Youtube.
Kanavamme tunnus on @VitsienVitsit.

Laita toki kanavamme tilaukseen, niin saat aina uusimmat vitsit katsottavaksi ja pysyt huumorin harjalla mukana!


Tilaa Vitsien Vitsit Youtube -kanava tästä
Naurattaa jo valmiiksi
Lähetä oma vitsi | VitsienVitsit.fi

Haluatko tehdä vitsihistoriaa?

Julkaisemme tällä sivulla vierailijoiden itse kirjoittamia vitsejä ja kaskuja.
Aihe on vapaa! Lähetä oma vitsisi ja tee historiaa!

Tee vitsihistoriaa | Lähetä oma vitsi

Laita Vitsien Vitsit seurantaan, niin saat huumoria joka päivään:

       
Netin parasta huumoria

Lue vitsit helposti netissä


VitsienVitsit.fi sivuston tarkoitus on koota ja tuoda vitsit helposti kaikkien lukijoiden saataville.

Mikä sen mukavempaa kuin lukea kunnon vitsi päivän piristykseksi, oli kyse sitten kunnon puujalkavitsistä, seksikkäästä blondivitsistä tai haisevan hauskasta pieruvitsistä. Nyt se on helppoa kun valtava vitsivalikoima on saavilla heti, aikaa tai paikkaa katsomatta. Vitsien Vitsit sivusto on avoinna 24/7 ja vitsien lukeminen on täysin ilmaista. Tarvitset vain laitteen missä on internet ja koko vitsivalikoimamme on välittömästä saatavilla.

Kiinnostaako mitä vitsejä muut lukevat ja mikä on vitseistä kaikkein suosituin? Katso ja tutustu suosituimpiin vitseihin tästä.

Tervetuloa lukemaan netin parhaimmat vitsit ja osoitteena on tietenkin VitsienVitsit.fi.




Mikä on vitsi?


Vitsi on kirjallinen tai suullinen huumoripitoinen lyhyt kertomus, joka voi pukea tavallisenkin tapahtuman huvittavaan muotoon. Hyvä kertoja saa huononkin vitsin kuulostamaan hauskalta, koska suullisesti kerrottaessa on mahdollisuus vaikuttaa paljon siihen, onko vitsi hauska vai ei. Vitsit voivat olla älyvapaita puujalkavitsejä tai sitten sisältää älyllisempiä elementtejä, jolloin hauskuuden lisäksi vitsiin sisältyy älyllinen haaste.

Naurattaa jo valmiiksi

Jaa VitsienVitsit.fi
Facebookissa & Twitterissä:

Jaa VitsienVitsit.fi FacebookissaJaa VitsienVitsit.fi Twitterissa
Jaa vitsi somessa ja sitten naurattaa!
Netin parasta huumoria

Vitsien Vitsit artikkelit


VitsienVitsit.fi artikkeli | 12.07.2022

Komedialeffojen historia | VitsienVitsit.fi


Komedialeffojen historia


Elokuvan alkuajoista lähtien komedia on ollut yksi sen suosituimmista ja menestyneimmistä genreistä. Hyvässä komediassa on paljon kohtauksia, joissa on hauskoja hahmoja, kuten Ninja Mummo pelissä, tai hauskoja tilanteita, jotka saavat meidät nauramaan. Hahmot voivat olla hauskoja, jos he ovat fiksuja ja sanovat tai tekevät nokkelia asioita, tai jos he ovat sosiaalisesti kyvyttömiä ja sanovat tai tekevät kiusallisia asioita, tai jos he eivät ole kovin fiksuja ja sanovat ja tekevät typeriä asioita. Kohtaukset voivat olla hauskoja, jos tapahtuu jotain odottamatonta tai järkyttävää tai jos tapahtuu jotain noloa tai naurettavaa.Varhaisissa mykkäelokuvissa käytettiin usein visuaalista komediaa nimeltä slapstick. Koomisia iskutoimintoja, kuten lyömistä, liukastumista ja kaatumista, oli käytetty live-teatterissa vuosisatoja ennen kuin niitä käytettiin mykkäelokuvissa, kuten Harold Lloydin Safety Lastissa, Charlie Chaplinin The Kidissä ja Buster Keatonin stunt-täytteisessä sarjakuvassa Kenraali ...Lue artikkeli kokonaan


Lisää artikkeleita:

Ainutlaatuinen koomikko Jope Ruonansuu 16.02.2023
Huumoria eri kulttuureissa 13.12.2022
Millaiset nettipelit ovat kaikkein hauskimpia? 08.09.2023
Onko komedia -videopelejä olemassa? 16.02.2023
Mikä tekee pelistä hauskan? 09.02.2023
Hauskimmat casino memes 26.10.2022
Huumorin historia 25.08.2022
Miksi toiset vitsit toimivat ja toiset kaatuvat 09.12.2025
Jokerin eli vitsailijan monet kasvot 10.03.2023


Naurattaa jo valmiiksi

Yhteydenotto & tiedustelut:

Sivuston tukijat:

Alennuskoodit verkkokauppoihin | AlennusTutkaÄlyttömän hyvää ajanvietettä | ÄlypelitDaily Deals Radar - Best Discount codes for online storesMedialehti on netissä selattava julkaisuMittatilauspatjat.fi - Patjat matkailuautoon ja vaunuunMuistipelit netissäNetin parhaimmat pieruvitsit | Liekkipieru.fiOletko ninjoista parhain | Ninja Mummo the GameParhaimmat arvonnat netissäParhaimmat pelit netissäPaskat vitsit suoraan WC-pöntöstäPelaa netissä ja voita palkintojaPelaa parhaita taitopelejäPelimaailmasta löytyy timanttiset arvonnatPelimiehen parhaimmat kilpailutSananlaskut – Vanhan Kansan Viisaudet löytyy LoruLaaristaWear Finnish Sisu with attitude!