


Yhteistyökumppanin mainos:


Nalle Puh ja Nasu olivat Ihaa -aasin luona ryypiskelemässä.
Muutaman tunnin päästä juomat alkoivat olla lopussa, joten Puh soitti Risto Reippaalle ja pyysi häntä tuomaan lisää juotavaa.
Risto Reipas:
- Kyllä minä voin tuoda. Mutta missä te oikein olette?
Nalle Puh sammalsi:
- Ihaan pihaalla...
Miten hävitetään paukut koko maailmasta?
- Juomalla ne.
Kuka on ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä kova kankkunen on mahtava juttu?
- Juha Kankkusen vaimo.
Poliisipartio oli pysähtynyt perätakahikiällä paikallisen pubin kulmaan. Oli lauantai-ilta ja pubin sulkemisaika.
Pian poliisien huomio kiintyi erääseen horjahtelevassa kunnossa olevaan asiakkaaseen. Kaveri horjahteli autonsa luo ja yritti kömpelösti sovittaa autonavainta lukkoon.
Useamman yrityksen jälkeen hän sai kun saikin oven auki. Hän rojahti autoonsa ja istui siellä muutaman minuutin sillä aikaa, kun muita isäntiä poistui pubista ja parkkipaikka alkoi tyhjentyä.
Lopulta mies käynnisti auton. Oli kaunis kesäyö, mutta mies pisti lasinpyyhkimet vahingossa päälle. Hän soitti torvea ja vilkutteli valoja holtittomasti. Hän liikutti autoa nykivästi sentin eteen ja sitten peruutti. Vasta kun koko parkkipaikka oli tyhjä, hän uskalsi lähteä liikkeelle.
Poliisipartio oli odottanut ja tarkkaillut miehen touhuja koko tämän ajan kärsivällisesti. He ajoivat miehen perään, pysäyttivät hänet ja puhalluttivat hänet.
Poliisien suureksi hämmästykseksi mies puhalsi täyden nollan!
Ällistyneet poliisit totesivat miehelle:
- Meidän täytyy nyt viedä sinut kamarille testattavaksi, koska alkometrimme on ilmeisesti rikki.
Mies vastasi tyynesti:
- Epäilen sitä suuresti... Kas kun tänään on minun vuoroni olla houkutuslintuna.
Viikko sitten pidettiin Kilpisjärvellä alkoholistien SM-hiihdot.
... Voittaja selvisi tänään.
Kun Rysänperän vanha isäntä Roope täytti kunnioitettavat pyöreät sata vuotta, koko kylä oli kutsuttu synttärikekkereille.
Hyvissä ajoin ennen juhlapäivää Roope itse pistäytyi kylän viinakaupassa ja osti kolme kokonaista pulloa jaloviinaa juhlan kunniaksi.
Kun siinä nuori myyjä alkoi sitten kohteliaasti ihmetellä, riittäisivätkö kolme pulloa ihan koko kylän juhliin, Roope madalsi ääntään ja kuiskasi tuskin kuuluvasti:
- Yksi pullo näistä onkin nimismiehelle, toinen pullo kirkkoherralle ja kolmas pullo teidän liikkeenne johtajalle... Niille kun ei oikein uskalla mennä pontikkaa tarjoamaan.
Kaveri totesi toiselle baaritiskillä:
- Oluessa on pakko olla naishormoneja.
Toinen vastasi:
- Miten niin?
Kaveri:
- Koska aina kun juon liikaa, puhun jonnin joutavia, enkä osaa ajaa autoa.
Olutpullo:
- Jos rikot minut, koko iltasi on pilalla!
Peili:
- Hah! Jos rikot minut, sinua seuraa seitsemän vuoden epäonni!
Kondomi kävelee pois nauraen.
Venäläinen isä kertoi pojalleen:
- Tiedätkö Vladimir, että tuolla joen vastarannalle juoppo näkee neljä koivua, vaikka niitä on vain kaksi.
Vladimir:
- Isä, siellä on vain yksi koivu.
Mikä on vaarallinen puoli kurkunviljelyssä?
- Yllättävän hyvä satokausi.
Miten niin, muka?
- Se voi johtaa vakavaan alkoholismiin.
Miten niin, muka?
- Mikä kurkusta tulee, se kurkusta menee.











