Mainos:
Sattuipa kerran, että muuan mies ajeli täyssähköisellä Hyundai Kona -katumaasturillaan maantiellä menemään.
Kuinka ollakaan, Konaan tuli moottorivika ja matka katkesi. Onneksi Kona oli viisaasti hajonnut juurikin autokorjaamon viereen.
Ei muuta kuin autoa korjaamolle työntämään.
Ikävä kyllä, korjaamo paljastui Volvon merkkihuolloksi, mutta ystävällinen korjaamopäällikkö lupasi kuitenkin hoitaa Konan kuntoon. Antoipa vielä kahvimukin käteen, ohjasi nojatuoliin istumaan ja pyysi odottamaan puolituntia.
Puolen tunnin päästä mies saikin autonsa. Hän lähti ajamaan ja ihmetteli, kuinka tehokas moottorista olikaan tullut. Kiihtyvyys oli aivan toista luokkaa kuin ennen!
Kahdensadan metrin ajon jälkeen Kona kuitenkin pysähtyi kuin seinään. Mies ihmetteli hetken ja kokeili käynnistää uudelleen. Taas auto kulki kuin unelma, mutta vain kaksisataa metriä.
Lopulta mies käänsi Konansa ja ajoi kahdensadan metrin töksäyksin takaisin korjaamolle. Meni sitten valittamaan korjaamopäällikölle koneessa olevan vikaa.
Korjaamopäällikkö antoi uuden kahvimukin ja sanoi, että viidentoista minuutin päästä Kona on varmasti kunnossa.
Ja niin kävikin. Varttitunnin päästä mies sai rakkaan katumaasturinsa, teki koeajolenkin ja auto kulki kuin unelma. Ei enää töksähdyksiäkään.
Uteliaana hän kysyi korjaamopäälliköltä, mikä koneessa oli oikein ollut vikana.
Korjaamopäällikkö selitti, että eihän heillä Hyundain täyssähkömoottoreita varastossa ollut, oli pitänyt laittaa Volvon tuulilasinpyyhkimen moottori.
Ensiasennuksessa asentaja oli vain unohtanut sen tihkuasentoon.
Äiti, äiti, huudahti iloisena pikkumies.
Meidän lintulaudalla on punamulkku.
Rainer kertoi kaverilleen:
- Kun minä aamulla lähden kotoa töihin, niin läpsäisen hellan ääressä seisovaa vaimoani Jasmiinaa, pepulle. Ja kun minä palaan töistäni kotiin, näen minä vaimoni vielä seisovan siinä hellan äärellä, ja yhä hänen pakaransa väreilevät siitä, kun minä lähtiessäni häntä läpsäisin.
Kaveri:
- Ohhoh, onko hän niin lihava?!
Rainer:
- Ei, ei vaimoni lihava ole! On vain niin lyhyet työpäivät.
Kyllä rahalla saa onnea!
- minulla on ilotalon kuitti, mikä todistaa sen.
Naiset aina haukkuvat kuinka ruma minä olen, kunnes näkevät paljonko minulla on rahaa.
... Ja sitten he haukkuvat minua rumaksi ja köyhäksi.
Mies meni erääseen firmaan töitä etsimään.
Pomo kyseli mieheltä kaikenlaista ja sitten lopuksi hän kysyi työkokemuksista:
- Onko teillä esittää mitään todistuksia tai suosituksia edellisestä työpaikastanne?
Mies vastasi:
- Ei minulla ole mitään paperisia todistuksia, mutta suositus kyllä on. Nimittäin työpaikassani nimenomaan suositeltiin, että hakisin uuden työpaikan.
Pikkukylällä asui varasteluun taipuvainen mies.
Milloin oli olutpullo povitaskussa kaupasta varastettu, mihin löytyi selitys:
- Otin sen, ennen kuin joku muu kerkiää.
Hautausmaalta varastettuihin kukkiin löytyi vastaus:
- Otin ne, ennen kuin kerkiävät kuolla.
Pyykkinarulta otettuihin naisten alusvaatteisiin löytyi vastaus:
- Joutaahan tuo ostaa jo uudet. Ihan hyvyyttänihän minä otan.
Kolme miestä istuu junassa.
Yksi miehistä on parimetrinen, bodattu, härkäniskainen korsto.
Toinen on tavallinen, keskikokoinen ja keskimittainen mies.
Kolmas on pieni, hintelä äijänrääpäle.
Korsto kysyy kahdelta muulta tyypiltä:
- Mi-mi-mitä-hä-hän ke-ke-kello o-o-on?
Keskikokoinen mies vastaa:
- Minulla ei ole kelloa.
Korsto ja keskikokoinen mies huomaavat, että pikkumiehen ranteessa, hihan alta pilkistää kello.
Korsto kysyy pikkumieheltä:
- Pa-pa-paljon-ko-ko ke-ke-kello o-on?
Pikku mies on aivan hiljaa ja katselee vain ikkunasta eikä ole huomaavinaankaan. Korsto toistaa kysymyksensä, mutta mies on edelleen hiljaa.
Pian tulee pysäkki ja korsto poistuu junasta.
Keskikokoinen mies kysyy pikkumieheltä ihmeissään:
- Miksi et vastannut korstolle, vaikka sinulla on kello ranteessa?
Pikkumies vastaa:
- O-o-olisitk-k-ko i-i-itse ha-ha-halunnut sa-sa-saada tu-tu-turpiin?
Mitä kaikki sanoi kun puliukko kuoli?
- RIP-puli
Kaksi melkolailla vaiteliasta maalaisukkoa, tapasivat käydä joskus harvoin toistensa luona kylässä.
Toinen ukoista koputti pitkästä aikaa naapurinsa ovea ja asteli tupaan.
Meni varmaan kolme varttia, kunnes talon isäntä kiikkustuolissa istuen rohkeni kysyä:
- No onkos ulkona kylmä?
Siihen vieras vastasi:
- Mitä nyt pari astetta pakkasta.
Johon isäntä:
- Siitä nyt ei kannata paljon puhua.
Vieras sanoi:
- En minä olis puhunutkaan, jos sinä et olis kysynyt.
Jaa VitsienVitsit.fi |
