Mitä Ruotsin armeijan miehet tekevät tauoilla?

Poimintoja aiheesta Armeijavitsit

Mistä SA-INT lyhenne tulee?
- Saatanasti Aamuja Itäisen Naapurin Takia.

Möttönen oli aloittanut varusmiespalveluksen.

Alikersantti tiedusteli:
- Onko alokas Möttönen iloinen saadessaan pukeutua armeijan harmaisiin?

Möttönen vastasi:
- Kyllä, herra alikersantti.

Alikersantti jatkoi:
- Ja mikäs alokas Möttönen onkaan siviilissä?

Möttönen:
- Vielä iloisempi.

Vartiopäällikkö pysäytti sotilaan kasarmin portilla ja pyysi saada nähdä, mitä tällä oli kassissaan. Sotilas kaivoi kassista esiin pullon konjakkia.

Vartiopäällikkö:
- Ettekö te tiedä, että alkoholin tuominen kasarmille on kiellettyä? Kaatakaa pullon sisältö maahan!

Sotamies teki työtä käskettyä.

Vartiopäällikkö:
- No niin! Onko sotamiehellä valittamista?

Sotamies:
- Ei ole, herra luutnantti. Mutta eversti taitaa kyllä pettyä pahan kerran.

Ruotsin armeijan oppitunnilla kuultua.

Vääpeli:
- Miten vihollista voi hämätä ?

Alokas:
- Herra vääpeli, esimerkiksi kun panokset loppuvat, niin jatketaan ampumista, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Vääpeli:
- Entä miten estäisitte vihollista käyttämästä maan rautateitä?

Alokas:
- Polttaisin kaikki matkaliput, herra vääpeli.

Montako Hitleriä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
- Kaksi. Yksi vaihtaa lampun ja toinen ampuu itsensä.

Alokkaat oli laitettu marssimaan tahdissa kasarmia ympäri alikersantin johdolla:
- Vasen, vasen, vasen kaks, kol...

Kesken kaiken kuului alokkaan ääni:
- Herra alikersantti, saisinko käyttää välillä myös oikeaa jalkaa.

Kaksi ruotsalaista sotilaspartiota oli toisistaan tietämättä tiedustelemassa tiheässä viidakossa.

Yhtäkkiä ne huomasivat toisensa, jolloin ensimmäisen partion johtaja huusi peloissaan:
- Me antaudumme!

Tämän jälkeen toisen partion johtaja puolestaan huusi:
- Me antaudumme!

Ensimmäisen partion johtaja huusi närkästyneenä:
- Me antauduimme ensin!

Varuskuntaan saapui asepalvelustaan suorittamaan nuorukainen, jolla oli erikoinen tapa.

Aina nähdessään pöydällä, maassa, roskakorissa tai muualla paperinpalan, hän nosti sen ylös, tutki sitä tarkkaan ja huusi sitten:

- Ei se ole tämä! viskaten paperin menemään.

Touhua jatkui pari viikkoa, eikä alokkaan käytökselle löytynyt mitään järjellistä selitystä. Vaikka toiminta oli harmitonta, oli se kuitenkin sen verran erikoista, että varmuuden vuoksi nuorukainen päätettiin vapauttaa palveluksesta.

Hänen käteensä ojennettiin vapauttamistodistus ja jäätiin odottamaan tuttua huutoa ja sitä, että alokas heittäisi paperin menemään.

Tällä kerralla hän kuitenkin paperin luettuaan huusikin hilpeästi:

- Tämä se on!

Ja sen jälkeen hän taitteli paperin siististi taskuunsa.

Intissä tupakaverilla oli melkoisen pitkä, kookas elin, sellainen haarojen välissä roikkuva letku.
Joskus jäi hänellä kävellessä jopa kantapään alle kivuliaasti.

Lopulta hän vaimonsa kanssa meni kirurgin juttusille:
- Onnistuisiko tuon elimen korjaaminen, kun tosiaan välillä se jää kantapään alle ja sen jälkeen sillä ei kyllä voi tehdä mitään kuukauteen. Vaimokin kärsii jo siitä puutteesta.

Kirurgi vastasi:
- Kyllä voi. Se on yksinkertainen kirurginen toimenpide ja sänkyhommiin pääsee jo viikon sisällä operaatiosta.

Inttikaverin vaimo tähän silmät pyöreänä:
- Viikon päästä! Se on kyllä todella nopeasti. Mutta kai niitä kainalosauvoja on kuitenkin käytettävä pidempään kuin viikon ajan?

Kirurgi:
- Ai kuinka, miksi kainalosauvoja?

Vaimo:
- Noh. Kai te jatkatte noita jalkoja?

Alikersantti tuli tekemään tuvassa aamuherätyksen.

Hän huusi kurkku suorana:
- Kaikki laiskurit, heti ylös punkasta!

Tuvassa syntyi kova hässäkkä, jonka rauhoituttua alikersantti huomasi alokas Virtasen venyttelevän edelleen raukeana punkassaan.

Alikersantti syöksyi Virtasen luokse ja oli aloittamassa raivokkaan kurinpalautuksen, mutta siihen alokas Virtanen tokaisi:

- Herra alikersantti, eikö teitäkin ihmetytä, että tähän tupaan on sattunut noin monta laiskuria.