


Yhteistyökumppanin mainos:


Miksi mies lakkasi kertomasta pieru-vitsejä?
Hänelle kerrottiin, että hänen vitsinsä haisevat.
Ruotsalainen oli suihkussa ja päästi pierun, minkä jälkeen kikkeli nousi heti pystyyn.
Ruotsalainen katsoi vehettään ja sanoi:
- Hupsu sehän olin minä itse.
TV-uutistenlukija, lehtireportteri ja radiotoimittaja päättivät ottaa pierukisan.
He kutsuivat tuomariksi Pierulistiliiton puolueettomat pierujen erityisasiantuntijat.
Päätettiin järjestää saunailta ja jokainen saa pieraista kisapierunsa milloin haluaa.
Kaikki kolme osallistujaa päästelivät pieruja koko illan, mutta kaikki olivat hajuttomia ja äänettömiä tuhnuja.
Pierulistiliiton tuomarit päättivät mitätöidä kilpailun, koska eivät kuulleet eikä haistaneet mitään.
Seuraavanapäivänä kansalaisilta alkoi tulla tuhansia ilmoituksia liiton toimistoon.
Ilmoitusten mukaan TV-uutisissa, lehdessä ja radiossa uutisoidaan pelkkää paskaa.
Tuomarit kokoontuivat ja peruivat kilpailun mitätöimisen ja julistivat tasapelin.
Olipa kerran demokraattinen kansantasavalta. Tämä onnellisten ihmisten maa joutui kuitenkin pahojen voimien valtaan. Järjestettiin näennäiset presidentinvaalit, joissa ihmiset saivat äänestää kahta kovana piereskelijänä tunnettua henkilöä.
Vaaleissa molemmat ehdokkaat saivat yhtä monta ääntä ja maata johtavat herrat olivat ihmeissään. Siispä päätettiin ratkaista asia pierukilpailulla.
Ensimmäinen ehdokas aloitti ja pieru kuulosti siltä, kuin valas olisi röyhtäissyt tunnelissa. Se oli komeaa!
Toisen ehdokkaan vuoro tuli, mutta pitkän odottelun jälkeen ei vieläkään kuulunut mitään!?!
Tuomarit ihmettelivät ja varoittivat toista ehdokasta, ettei kohta ehdi edes yrittää?
Toinen ehdokas vastasi:
- Kai jouran mää...
Ja sitten kaikki alkoivat hurraamaan ja taputtamaan kovasti.
Toinen ehdokas nimittäin osasi puhua pieruillaan, ja hän olikin koko vaalien ajan seissyt käsillään päästämällä peräpäästään pierunhuuruista puhettansa. Sitä ei vaan kukaan vielä ollut tuolloin hoksannut, koska toisen ehdokkaan peppua ja päätä ei erottanut toisistaan.
Hänestä tuli siis uusi presidentti tähän kaukaiseen maahan, minne aurinko ei paista.
Jos pieremättä kuset niin kunniatta kuolet
Mitä yhteistä hanurilla ja perseellä on?
- Molemmat soivat!
Meneekö pieru hukkaan, jos ihmisellä ei ole hajuaistia?
- Ei, jos korvat ovat kunnossa.
Miten kävi, kun Teemu Selänne söi hernekeittoa?
- Teemusta tuli korkeapaineen Selänne.
Mies ja nainen alkoivat väitellä siitä, kumpi osaa pieraista kovemmin.
He päättivät ratkaista asian menemällä kontilleen lattialle, laittamalla perunajauhoa pyllyvakoon ja sitten arvioida kumpi saa aikaan isomman pölypilven.
Nainen sai tuplasti isomman pöllähdyksen aikaan!
Mies tuhahti pettyneenä:
- Epäreilua! Sä pieraisit kaksipiippuisella.
Lätkäfani tuli Hockey Nightin TV:stä katsottuaan vuoteeseen jo nukkuvan vaimonsa viereen.
Mieheltä pääsi äänekäs pieru, joka herätti vaimon.
- Mitä se oli? vaimo kysyi unisena.
- Ilves teki maalin. Tilanne yksi nolla, mies vastasi.
Vaimo käänsi kylkeä, mutta parin minuutin päästä häneltä pääsi pieru.
- Tappara tasoitti yhteen yhteen, vaimo sanoi.
Mies punnersi kaikkensa saadakseen pierun tulemaan. Hän yritti niin ankarasti, että lakanoille valahti lasti.
Taas unen päästä kiinni saanut vaimo havahtui ääneen ja kysyi:
- Mikä ihme tuo oli?
- Erätauko, mies vastasi. Seuraavaksi vaihdetaan puolia.











