Armeijan suosituin suklaapatukka

Poimintoja aiheesta Armeijavitsit

Joukkueenjohtaja tenttasi alokasta metsäleirillä:

- Alokas Nönnönnöö, miten toimitte, jos havaitsette öisellä vartiovuorollanne epämääräisen hahmon ryömimässä kohti leiriä?

Alokas:

- Tartun kapteenia rivakalla otteella kainaloista ja autan hänet punkkaansa.

Kapteeni:
- Tykkimies Möttönen, saako varusmies nauttia alkoholia palvelusaikana?

Möttöinen:
- Ei saa, herra kapteeni.

Kapteeni:
- Miksi ei?

Möttönen:
- Sitä minäkin ihmettelen, sanoi tykkimies.

Mikä on kakkoseen ottava venäläinen sotilas?
- ZZ Bottom

Alokas Nönnönöö oli armeijan tulotarkastuksessa. Lääkäri huomasi hänen rinnassaan ison läiskän.

Lääkäri kysyi:
- Mikä tuo on?

Alokas vastasi:
- Syntymämerkki.

Lääkäri:
- Onko se ollut siinä pitkäänkin?

Intissä tupakaverilla oli melkoisen pitkä, kookas elin, sellainen haarojen välissä roikkuva letku.
Joskus jäi hänellä kävellessä jopa kantapään alle kivuliaasti.

Lopulta hän vaimonsa kanssa meni kirurgin juttusille:
- Onnistuisiko tuon elimen korjaaminen, kun tosiaan välillä se jää kantapään alle ja sen jälkeen sillä ei kyllä voi tehdä mitään kuukauteen. Vaimokin kärsii jo siitä puutteesta.

Kirurgi vastasi:
- Kyllä voi. Se on yksinkertainen kirurginen toimenpide ja sänkyhommiin pääsee jo viikon sisällä operaatiosta.

Inttikaverin vaimo tähän silmät pyöreänä:
- Viikon päästä! Se on kyllä todella nopeasti. Mutta kai niitä kainalosauvoja on kuitenkin käytettävä pidempään kuin viikon ajan?

Kirurgi:
- Ai kuinka, miksi kainalosauvoja?

Vaimo:
- Noh. Kai te jatkatte noita jalkoja?

Mitä ruotsalaiset sotilaat laulavat armeijassa?
- Nyt loppuu yksinäiset yöt...

Varuskuntaan saapui asepalvelustaan suorittamaan nuorukainen, jolla oli erikoinen tapa.

Aina nähdessään pöydällä, maassa, roskakorissa tai muualla paperinpalan, hän nosti sen ylös, tutki sitä tarkkaan ja huusi sitten:

- Ei se ole tämä! viskaten paperin menemään.

Touhua jatkui pari viikkoa, eikä alokkaan käytökselle löytynyt mitään järjellistä selitystä. Vaikka toiminta oli harmitonta, oli se kuitenkin sen verran erikoista, että varmuuden vuoksi nuorukainen päätettiin vapauttaa palveluksesta.

Hänen käteensä ojennettiin vapauttamistodistus ja jäätiin odottamaan tuttua huutoa ja sitä, että alokas heittäisi paperin menemään.

Tällä kerralla hän kuitenkin paperin luettuaan huusikin hilpeästi:

- Tämä se on!

Ja sen jälkeen hän taitteli paperin siististi taskuunsa.

Armeijan leirillä alokas Möttönen on vartiovuorossa. Alikersantti tulee tarkastamaan vartiopaikkaa.

”Kuka siellä?” huutaa Möttönen.

”Alikersantti Salminen”

”Kuka siellä?” huutaa Möttönen uudestaan.

”ALIKERSANTTI SALMINEN!”

”Kuka siellä?” huutaa Möttönen kolmannen kerran.

”Minähän olen vastannut jo kaksi kertaa! Ettekö tunne ohjesääntöä?” vastaa Alikersantti.

”Tunnen, tunnen. Minun tulee huutaa kolme kertaa kuka siellä ja sitten ampua.” vastaa Möttönen.

- “Herra vääpeli, voinko vaihtaa kengät?“ kysyi alokas.
- “No mahtuuko niihin villasukka?“ kysyi vääpeli.
- “Mahtuu“, vastasi alokas.
- “Mahtuuko niihin toinen villasukka?“ kysyi vääpeli.
- “Mahtuu“, vastasi alokas.
- “No mitä helvetin vikaa niissä sitten on?“ kysyi kiivastunut vääpeli.
- “No, herra vääpeli, sinne pitäisi mahtua jalkakin“, vastasi alokas.

Alokkaat oli laitettu marssimaan tahdissa kasarmia ympäri alikersantin johdolla:
- Vasen, vasen, vasen kaks, kol...

Kesken kaiken kuului alokkaan ääni:
- Herra alikersantti, saisinko käyttää välillä myös oikeaa jalkaa.