


Yhteistyökumppanin mainos:


Mies oli pelaamassa golfia ja unohti millä reiällä oli.
Hän näki edempänä kauniin naisen ja kysyi tältä, mikä oli reiän numero.
Nainen sanoi itse olevansa reiällä yhdeksän ja mies oli yhden taaempana eli reiällä kahdeksan. Mies kiitti kohteliaasti ja palasi paikalleen.
Mutta kuinka ollakaan taas tunnin kuluttua mies oli hajamielisyyksissään unohtanut reikänsä ja kysyi taas samalta naiselta, millä reiällä hän oli.
Nainen ilmoitti olevansa reiällä 16 ja sanoi, että mies oli todennäköisesti yhden reiän taaempana eli numerolla 15.
Mies näki naisen myöhemmin illalla golfkerholla ja kysyi, mitä tämä teki työkseen.
Nainen vastasi olevansa myyntiedustaja. Mies kysyi, mitä hän myi.
Nainen vastasi, että mies nauraisi kuitenkin, jos hän kertoisi.
Mies lupasi olla nauramatta.
Nainen sanoi edustavansa Tampaxia.
Mies purskahti nauruun ja nainen totesi, että hän kyllä arvasi, että mies alkaisi nauraa hänen työlleen.
Mies sanoi, ettei siitä ollut kysymys. Hän vain itse sattui edustamaan Serlan vessapaperia ja oli taas yhden reiän taaempana
Montako jääkiekkoilijaa tarvitaan pesemään auto?
- Viisi. Neljä pitää sieniä paikoillaan ja yksi ajaa autolla edestakaisin.
Ässät hävisi yllättäen!
... niitä etsitään yhä pakasta.
Stagala tuli kehään itsevarmana.
Makwan tuli kehään kuin olisi tullut töihin maanantaina.
Stagala sanoi olevansa valmis sotaan!
Makwan hymyili niin rauhallisesti, että puolet yleisöstä luuli matsin jo päättyneen.
Stagala puhui ennen matsia isosti:
- Mä en pelkää Makwania.
Sitten alkoi Makwan Amirkhanin sisääntulomusiikki.
Yleisö huusi. Valot välkkyi. Tunnelma nousi.
Ja yhtäkkiä Stagala kysyi järjestyksenvalvojalta:
- Tää on vielä peruttavissa… eikö?
Miksi pesäpallon pelaajat toivat äitinsä katsomoon?
- Koska heidän piti päästä kotipesälle.
Kaveri kysyi ennen ottelua:
- Uskotko että Stagala selviää kolme erää?
Toinen vastasi:
- Riippuu siitä lasketaanko sisääntulo mukaan.
Miksi romaanit eivät pelaa pesäpalloa?
- Kaverii ei polteta ja Kunnaria ei saa lyödä.
Toimittaja kysyi ennen matsia Stagalalta:
- Miten aiot valmistautua Makwania vastaan?
Stagala vastasi:
- Oon kattonu kaikki Rocky-elokuvat.
Sitten sama kysymys Makwanille.
- Entä sinä?
Makwan mietti hetken ja vastasi:
- Mä oon ollu UFC:ssä.











