Poimintoja vitseistä
Mitä vihainen puuseppä teki verstaallaan?
- LaatiKostoa.
Puujalkavitsit | Lisätty: 18.02.2023
Kolme kiinalaista muutti Suomeen. Kukaan heistä ei osannut sanaakaan suomea, joten he päättivät lähteä eri paikkoihin opettelemaan kieltä.
Ensimmäinen suuntasi jalkapallostadionille katsomaan ottelua. Pelin aikana toinen joukkue teki maalin ja pelaajat juhlivat huutaen:
- Me teimme sen!
Näin kiinalainen oppi lausumaan: “Me teimme sen.“
Toinen meni ravintolaan. Siellä eräs äiti opetti lastaan ruokailun lomassa sanoen:
- Haarukalla ja veitsellä.
Niinpä toinen kiinalainen oppi sanomaan: “Haarukalla ja veitsellä.“
Kolmas kiinalainen lähti koululle. Ruokailujonossa eräs tuhma poika kiilasi muiden ohi ja huudahti:
- Minä ensin!
Siitä kolmas oppi sanomaan: “Minä ensin.“
Seuraavana päivänä uutisoitiin suuresta pankkiryöstöstä. Poliisi pidätti kolme kiinalaista ja alkoi kuulustella heitä epäiltyinä.
Poliisi kysyi:
- Kuka teki sen?
Ensimmäinen kiinalainen vastasi innoissaan:
- Me teimme sen!
Poliisi säpsähti ja jatkoi:
- Millä tavalla te murtauduitte sisään?
Toinen kiinalainen sanoi ylpeästi:
- Haarukalla ja veitsellä!
Poliisi huokaisi syvään ja totesi:
- Taidan viedä koko joukon vankilaan.
Kolmas kiinalainen huudahti iloisesti:
- Minä ensin!
Yleisvitsit | Lisätty: 07.05.2025
Elettiin aikaa, kun vallassa oli Sorsan lV hallitus, ulkoministerinä oli Paavo Väyrynen ja odotettiin Britannian pääministeri Thatcheria vierailulle Suomeen.
Englanninkielentaito ei ollut Paavon vahvimpia lajeja ja niinpä hän kirjoitti suoraan sanakirjasta paperilapulle sen, mitä piti tervehtiessä sanoa.
Hän harjoitteli lausetta muutaman kerran ja laittoi varmuuden vuoksi lapun hakaneulalla kravattinsa taakse, josta se olisi helppo ottaa, mikäli lause tärkeällä hetkellä unohtuisi.
Sitten Margaret Thatcherin kone laskeutui Helsinki-Vantaalle ja virkaveli Paavo oli vastassa. Silloin tervehtiessä Paavon pahin pelko kävi toteen ja lause unohtui, mitä pitikään sanoa...
Sitten Paavo vilkaisi kravattinsa taakse ja tietysti lappuakaan ei enää ollut. Joten Paavo sanoi sen mitä kravatin takana luki:
- Handmade in Scottland.
Politiikkavitsit | Lähettänyt: Tutu | 20.06.2023
Mies tatuoi “Rakastan sinua“ penikseensä ja menee innoissaan näyttämään sitä tyttöystävälleen.
Tyttöystävä katsoo tatuointia, pudistaa päätänsä pettyneenä ja sanoo:
- Taasko yrität laittaa sanoja suuhuni?
Härskit vitsit | Lähettänyt: Hyvät vitsit | 22.06.2022
Ekaluokkalainen seisoi tien varressa ja itki.
Ohikulkija kysyi:
- Miksi itket?
- No, kun yhtään autoa ei tule!
- Mitä itkemistä siinä on?
- No, kun koulussa opetettiin, että tien yli saa mennä vasta, kun auto on mennyt ohi!
Kouluvitsit | Lisätty: 20.04.2023
Chuck Norrisin U-käännös-potku on Amerikan 16 osavaltiossa suosituin kuolemanrangaistustapa.
Chuck Norris vitsit | Lisätty: 11.03.2025
Kaksi naista istuvat kaupungilla kahvilassa ja vaihtavat kuulumisia.
Nainen kysyy:
- No, oliko teillä eilen seksiä?
Toinen nainen tilittää:
- Oli, ja se oli aivan hirveää!
Olin viettänyt monta tuntia keittiössä valmistamassa mieheni suosikkiruokaa. Katoin pöydän kauniisti ja avasin viinipullon. Mieheni tuli töistä, istui pöydän ääreen ja hotki ruokansa sanomatta minulle sanaakaan, kuin porsas. Sitten hän röyhtäisi ja pieraisi, raahasi minut makkariin, nosti hameenhelmaa ja nai minua 5 minuuttia, minkä jälkeen hän käänsi selkänsä ja nukahti.
Naisen kaveri hymähti myötätuntoisena, mutta kiirehti selittämään omaa tarinaansa:
- Meilläkin oli seksiä ja se oli kuin ihanaa unta! Mieheni tuli kotiin, tilasi taksin ja vei meidät hienoon ravintolaan. Syömisen jälkeen me teimme romanttisen kävelyretken. Kun tulimme kotiin, hän sytytti kynttilöitä joka paikkaan. Se oli niin tunnelmallista! Sitten harrastimme ainakin tunnin esileikkejä ja itse akti kesti myös tunnin. Sen jälkeen me vain makasimme sylikkäin ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä, kunnes nukahdimme... Ah, se oli suoraan kuin fantasiaa!
Samaan aikaan naisten aviomiehet keskustelevat töissä:
- No saikko eukoltas?
- Joo, se oli fantastista! muija oli tehnyt meikäläisen suosikkiruokaa. Söin kuin hevonen. Sitten mentiin makkariin paneen pikaisesti ja mä nukahdin kuin lapsi heti sen jälkeen. elämä voi joskus olla yhtä juhlaa... Entäs miten teillä?
- Oli ihan katastrofi! kun tulin kotiin, eukko ei ollut tehnyt päivällistä kun sähköt oli poikki, koska olin unohtanut maksaa sähkölaskun. Mentiin sitten yhteen sairaan kalliiseen ravintolaan, missä eukko tietysti tilasi sitä kalleinta. Mulla ei ollut sen jälkeen riittävästi rahaa taksiin, joten käveltiin varmaan tunti kotiin. Kotona älysin, että meillähän ei ole sähköjä, joten sytyttelin kynttilöitä joka paikkaan. Olin tosi stressaantunut ja vittuuntunut kaikesta, enkä saanut sitten sängyssä “sitä“ seisomaan varmaan tuntiin ja lopulta kun alkoi seistä, niin en pystynyt laukeamaan varmaan tuntiin, kun kaikki paskajutut pyöri päässä. Kun vihdoin laukesin, niin olin jo niin kyrpiintynyt etten saanut unta varmaan tuntiin ja kaiken lisäksi vaimo pälisi tauotta siinä vieressä. Oli niin perseestä ettei tosikaan!
Härskit vitsit | Lähettänyt: Sex Machine | 01.02.2024
Miksi kutsutaan muodostelmaa, jossa ruotsalaiset pyörivät ympyrää?
- Hurrikaaniksi!
Ruotsalaisvitsit | Lähettänyt: pavlo | 08.01.2024
Mies ja vaimo riitelivät.
Mies:
- Kuuleppas vaimo, sun paikalle olis kyllä tulijoita. Sitä on vähän niin kun jo kyseltykin!
Vaimo:
- Vai niin! Kuuleppas ukko, sun paikkaas on vähän niin kun jo käyty kokeilemassakin!
Parisuhdevitsit | Lisätty: 02.08.2024
Kaveri kehui iskeneensä baarista naisen.
Seksi oli kuulemma ollut nautinnollista, vaikka aika tuiterissa oli ollut.
Se kuitenkin oli häntä ihmetyttänyt, että naisen varpaat olivat kipristelleet työntöjen tahdissa?!
- Hänen olisi varmaan kannattanut riisua naisen sukkahousut ennen hommiin ryhtymistä!
Härskit vitsit | Lisätty: 04.09.2023