Poimintoja vitseistä
Täydellinen mies:
- nousee viideltä joka aamu
- petaa oman sänkynsä
- siivoaa huoneensa
- harrastaa liikuntaa päivittäin
- ei koske alkoholiin
- auttaa keittiössä
- on täsmällinen
- käy nukkumaan aikaisin
Mistä tällaisen miehen löytää?
- Vankilasta!
Vankilavitsit | Lähettänyt: Jailbird | 28.11.2022
Muuan pariskunta oli sopinut oman salakielensä rakastelutarpeelleen.
Kun isäntä kysyi puolisoltaan, olisiko pyykkiä, niin emäntä tiesi, mistä oli kyse ja sanoi:
- Kyllä sitä sen verran on.
Sitten kerran tapahtui niin, että kun isäntä kysyi, niin emäntä ei oikein ollut sillä tuulella ja tokaisi vain:
- Eipä ole!
No, sitten iltapäivällä tuli kuitenkin toisiin aatoksiin, kun arveli loukanneensa miestään ja sanoi päiväkahvin aikaan:
- Kyllä sitä kuitenkin olisi, sitä pyykkiä.
Isäntä hetken mietti ja vastasi:
- Eipä ole enää tarvis, kävin nyrkkipyykillä.
Parisuhdevitsit | Lisätty: 08.07.2022
Kaksi palvelutalossa asuvaa vanhaa pappaa piti tapanaan aina silloin tällöin tissutella salaa viinaksia. Lisäksi heillä oli jo molemmilla joitain korkeasta iästä johtuvia vaivoja.
Toinen selitti:
- Lasista tahtoo läikkyä puolet yli kun on tuo Parkinsonin tauti.
Siihen toinen:
- Sinulle sentään jää toinen puolikas lasiin. Minulla taas on tuo Alzheimerin tauti enkä aina muista mihin jätin koko juomalasini.
Alkoholivitsit | Lisätty: 13.05.2022
Mitä venäläinen juoppo sanoi kun löysi viinapullon?
-Slava Bogu!
Alkoholivitsit | Lisätty: 31.07.2024
Pikku-Kallen piti opetella koulutehtävänä kolme uutta sanaa.
Ensimmäinen oli “haista home“, seuraava sana oli “supersankari“ ja kolmas sana oli “jee jee“.
Opettaja kysyi Pikku-Kallelta koulussa:
- Mitkä ovat sinun kolme uutta sanaa?
Pikku Kalle vastasi:
- Haista home.
Opettaja sanoi ihmetellen:
- Mikä oikein luulet olevasi?
Pikku-Kalle jatkoi:
- Supersankari.
Opettaja sanoi nyt hermostuneena:
- No niin, sitten mennään rehtorin puhutteluun!
Pikku-Kalle totesi:
- Jee jee...
Pikku-Kalle vitsit | Lähettänyt: Tomas | 17.12.2022
Kaksi vanhaa mummoa seisoivat vanhainkodin pihamaalla tupakalla ja yhtäkkiä alkoi satamaan.
Toinen mummoista ei hätääntynyt, vaan kaivoi taskustaan kondomin, jonne hän pisti tupakin ja jatkoi polttamistaan.
Toinen mummo tiedusteli ällistyneenä, että mikäs juttu se tuo on.
Mummo selitti:
- Tämä on todella kätevä kun tupakoi sateella. Tähän vain katkaistaan päähän reikä ja tuupataan tupakka ja jatketaan polttamista...
Toinen mummo kysyi innoissaan:
- Mistä tuollaisia kapistuksia voi ostaa?
Vastaus kuului:
- Apteekista, pitää vain pyytää “kondomeja“.
Ja näin tuumasta toimeen, mummo porhalsi siinä samassa apteekkiin.
Apteekin nuori farmaseutti-poika katseli hämillään innokasta, melkein 100 vuotiasta mummoa, joka tiedusteli kondomeista.
Farmaseutti kysyi:
- Minkäslaisia ne kondomit sais olla?
Mummo tokaisi:
- No sellaisia, että ne sopii kamelille!
Vanhusvitsit | Lähettänyt: Camel | 16.09.2023
Ennen vanhaan Laihialla oli tapa, että bussista maksettiin vasta poistuttaessa.
Tapa jouduttiin lopettamaan sen jälkeen kun eräs laihialaispoika kuoli nälkään.
Laihialaisvitsit | Lisätty: 19.05.2022
Milloin oravan poikanen tajuaa asiat parhaiten?
- Kun asia selitetään yksinkertaisesti pähkinänkuoressa.
Eläinvitsit | Lähettänyt: Jani Rautanen | 11.04.2023
Osta Lada voima pesä korjaa sitä koko kesä.
Ladassa on yksi hyvä puoli sitä ei varas huoli.
Ladavitsit | Lisätty: 31.01.2022
Pasi kysyi äidiltä:
-Mikä on maailman suurin kana? Entä missä on maailman suurin saha?
Äiti:
-En kyllä tiedä.
Pasi:
- Maailman suurin kana on Kanadassa ja maailman suurin saha on Saharassa.
Yleisvitsit | Lähettänyt: Naurattaja | 23.06.2022