Poimintoja vitseistä
Maatilan emäntä ja isäntä olivat olleet koko päivän heinätöissä pellolla ja kun ilta alkoi sarastamaan, oli aika palata kotiin.
Heinän tuoksu oli saanut isännän hormooneihin hieman vauhtia, joten siinä kun emännän perässä kotia kohti mentiin, tuumasi isäntä emännälle, samalla takamukseen läpäyttäen:
- Se tuo sinun perä on kuin leikkuupuimuri.
Saunan jälkeen kun sitten käytiin yöpuulle, ei isäntä vaan malttanut pitää näppejään erossa emännästä, vaan pyrki päästä tosihommiin.
Emäntä oli kuitenkin vielä hieman loukkaantunut isännän aiemmasta letkautuksesta ja totesi:
- Tsot tsot isäntä, ei sitä yhden oljenkorren takia koko leikkuupuimuria käynnistetä.
Parisuhdevitsit | Lisätty: 04.05.2023
Uimahallien käyttäjät ympäri Suomen ovat olleet epätietoisia, missä uimahallissa ja saunassa sarjapiereskelijä on havaittu. Uusimpien tietojen mukaan halli sijaitsee Espoossa ja sekin joudutaan purkamaan, koska tekijää ei ole saatu kiinni.
Uimavalvojat olivat kuin olivatkin saaneet hajua tekijästä, mutta liian myöhään. Joidenkin tietojen mukaan myös Suonenjoen vanha uimahalli liittyy tapaukseen, koska on myös saanut purkutuomion 2024.
Pieruvitsit | Lähettänyt: Kirsi Pihapauru | 06.02.2025
Herkko oli elänyt maalla perintötalossaan ja eukkoa ei neljänkymmenen vuoden ikään ehtineelle miehelle ollut löytynyt...
Hänellä oli kylällä kavereita, jotka kerran päättivät, että Herkon olis aika päästä viimein poikuudestaan eroon.
He järjestivät kaupungista Herkolle sellaisen, kaiken kokeneen naisen, jolla homma kuin homma luonnistuisi helposti.
Kaverit menivät Herkon talolle ja sanoivat mitä varten olivat tulleet. Herkko ymmärsi kyllä yskän ja talutti naisen vapisevin käsin makuuhuoneeseen.
Ähkiminen kuului tupaan asti ja pian Herkko tuli makuuhuoneesta ja sanoi:
- Pakko oli lopettaa, kun rupes tuntumaan siltä, että aukee taivas tai palaa perse!
Härskit vitsit | Lähettänyt: Xt | 30.05.2023
Kuitenkin kesken näytöksen sille tuli yksinkertaisesti aivan hirveä paskahätä.
Niinpä se lähti etsimään vessaa, muttei kuitenkaan löytänyt muuta kuin pienen siivouskomeron.
Ruotsalainen ajatteli:
– Tännepä voin kai ulostaa kenenkään huomaamatta.
Hädästä päästyään ruotsalainen tuli takaisin teatterisaliin, mutta huomasi, ettei siellä ollut kuin yksi mies.
Ruotsalainen kysyi mieheltä:
– Loppuiko näytös, se ihmetteli.
Näytti että mies oli ilmeisesti syönyt suklaata; naama oli aivan ruskea.
Mies vastasi:
– Näytös ei loppunut. Joku idiootti vain paskansi tuulettimeen.
Ruotsalaisvitsit | Lähettänyt: Börje | 19.04.2022
- Mies herää aamulla yhtä komeana kuin mitä hän oli nukkumaan mennessään.
- Naisten ulkonäölle tapahtuu jotain yön aikana.
Mies vs Nainen -vitsit | Lisätty: 11.05.2022
Miksi pierut tuoksuvat?
Siksi, että myös kuurot voivat nauttia niistä.
Pieruvitsit | Lähettänyt: Jees-mies | 06.10.2021
Kehonrakentaja meni bodaamaan kuntosalille ja parin tunnin hikisen punttitreenin jälkeen meni pukuhuoneeseen ja hänen kaikki vaatteensa oli varastettu...
Seuraavalla kerralla bodari laittoi vaatteensa samalle penkille ja päälle lapun, jossa luki:
- Älä vie vaatteitani, olen raskaan sarjan painija!
Hänen vaatteensa oli kuitenkin jälleen varastettu ja lappu oli käännetty toisinpäin ja siinä luki:
- Minä otin vaatteesi, olen pitkän matkan juoksija!
Yleisvitsit | Lähettänyt: Xt | 04.06.2023
Mikä on viisas ja vahva?
- Haba Nero
Puujalkavitsit | Lisätty: 12.11.2022
Blondi soitti poikaystävälleen ja kertoi, että oli ostanut palapelin.
Poikaystävä:
- Mitä kuva esittää?
Blondi:
- Tämä on tällainen hieno kukko, mutta en saa sitä millään tehtyä.
Poikaystävä:
- Odota siellä, saavun heti paikalle ja autan sinua.
Poikaystävä saapui paikalle ja blondi opasti hänet keittiön pöydän ääreen.
Siihen poikaystävä:
- Laita nyt helvetissä nuo Corn Flakesit takaisin pakettiin!
Blondivitsit | Lähettänyt: Muromies | 12.11.2022
Miksi hölmöläiset ottavat autiomaahan kiven mukaan?
-Jos aavikkorosvot tulevat, he voivat heittää kiven pois ja pääsevät juoksemaan kovempaa.
Hölmöläisvitsit | Lähettänyt: Farao | 08.11.2021