Poimintoja vitseistä
Oletko aina miettinyt, miksi tyypit sanovat “ken tietää“ ?
Vaikka ei Keniltä ikinä kuitenkaan kysytä sit mitään.
Yleisvitsit | Lähettänyt: Peruna_ihminen | 15.01.2023
Mikä menee sisään kovana ja kuivana, mutta tulee ulos löysänä ja märkänä?
- Purukumi.
Härskit vitsit | Lähettänyt: Pure Jenkki | 29.10.2022
Vuoden 1000 ja risat tienoilla joukko Ruotsissa ryöstöretkellä olleita suomalaisia joutui ruotsalaisten viikinkien vangeiksi.
Kuningas Eerik Verinen tuumi mitä tehdä. Helpointa olisi panna päät poikki tai myydä vangit orjiksi. Kuningas ajatteli kuitenkin, että hän voisi suojata valtakuntaansa suomalaisten rosvoretkiltä kiduttamalla näitä ennenkuulumattoman kauhealla tavalla. Sitten heidät voisi päästää kotiin varoittavina esimerkkeinä.
Kuningas Eerik Verinen kutsui luokseen pääkiduttajansa Orm Kyysilmän määräten tämän suunnittelemaan kaikkia entisiä hirveämmän kidutuslaitteen.
Laite valmistui aikanaan. Siinä oli avanto ja rannalle rakennettu pieni hirsimökki, jossa oli tuliseksi kuumennettu kivikasa ja lautatelineet. Lautatelineillä oli kasa oksakimppuja, jotka oli tuotu lampaille varatusta kerppuvarastosta.
Kidutus alkoi kuningas Eerik Verisen edessä. Suomalaiset pakotettiin riisuutumaan ja ajettiin keihäillä pistellen lautatelineille. Kivikasalle heitettiin vettä, jolloin suomalaiset olivat läkähtyä höyryyn. Savun ja höyryn seassa heidän oli pakko ruoskia toisiaan oksakimpuilla.
Vähän ajan kuluttua suomalaiset ajettiin kuumuudesta avantoon uimaan. Muutamat pakotettiin jopa pyörimään lumessa. Sitten suomalaiset ajettiin taas kuumaan hirsipirttiin ruoskimaan toisiaan ja sieltä jälleen avantoon.
Näin jatkettiin kymmenkunta kertaa. Kun kidutus loppui ja vähissä hengissä olevat suomalaiset lähetettiin uhkausten saattelemina kotiin, kuningas Eerik Verinen otti ranteestaan kultarenkaan, antoi sen Ormille ja sanoi:
- Mainiota työtä! Tätä opetusta suomalaiset eivät tule unohtamaan ainakaan tuhanteen vuoteen!
Yleisvitsit | Lähettänyt: Ragnar | 13.09.2023
Miten japanilaisnainen tekee itsarin?
Nielee tamponin ja juo vettä päälle.
Japanilaisvitsit | Lähettänyt: seppuku | 03.11.2021
Tohtori syö omenan päivässä, pitääkseen Chuck Norrisin loitolla.
Chuck Norris vitsit | Lähettänyt: Mägeliys | 27.11.2024
Mitä Jeesus sanoi kun sai sukset?
- Jee-sukset!
Uskonto vitsit | Lähettänyt: Nikotus | 25.06.2022
Mies pankin kassalle:
- Juuri myönsitte, että ette ole koskaan nähnyt 300 euron seteliä ja nyt väitätte, että minun setelini on väärä.
Yleisvitsit | Lisätty: 28.06.2023
Talvisodassa venäläinen armeijakunta oli saapunut Suomen rajalle.
Pimeyden keskeltä metsäisen kukkulan takaa kuului huuto:
- Yksi suomalainen vastaa kymmentä venäläistä!
Venäläinen komentaja lähetti 10 sotilastaan vaientamaan huutelijat.
Kuului tulitusta ja huutoa, ja sen jälkeen täysi hiljaisuus. Yksikään ei palannut.
Jälleen kuului pimeydestä huuto:
- Yksi suomalainen vastaa sataa venäläistä!
Venäläinen komentaja lähetti nyt hermostuneena 100 miestään hyökkäykseen.
Taas kuului laukauksia, räjähdyksiä ja huutoja, ja taas täysi hiljaisuus. Ketään ei kuulunut takaisin.
Jälleen kuului huuto pimeydestä:
- Yksi suomalainen vastaa tuhatta venäläistä!
Venäläinen komentaja lähetti raivoissaan 1000 miestään tekemään selvää suomalaisista.
Metsästä kuului taas huutoa, laukauksia ja räjähdyksiä, ja jälleen kerran täysi hiljaisuus...
Nyt kuului metsän pimeydestä huuto:
- Yksi suomalainen vastaa 10 000 venäläistä!
Ennenkuin venäläinen komentaja ehti komentaa 10 000 miestään hyökkäykseen, metsästä ryömi haavoittunut venäläinen sotilas varoittaen:
- Älkää lähettäkö enää enempää miehiä sinne. SE ON ANSA. Niitä suomalaisia on siellä kaksi, eikä vain yhtä!
Armeijavitsit | Lähettänyt: Valkoinen kuolema | 26.02.2023
Pesii paremmissa baareissa, kuuluu loislintuihin ja on valmis vaikka mihin. Ääni käheähkö, huorahtavan nikotteleva hik-hik-hik. Saa harvoin poikasia, vaikka pariutuukin usein.
Eläinvitsit | Lähettänyt: Viskiseppo | 07.09.2022
Pieni sotilaslentokone kuljetti kenraalia. Kun matka oli puolivälissä, kone alkoi äkkiä pudota jyrkästi.
Lentäjä ilmoitti:
-Moottori on rikki. Me putoamme!
Kenraali kauhistui:
- Eikä meillä ole laskuvarjoja, eikö mitään ole tehtävissä?
Lentäjä:
- Valitettavasti ei mitään.
Kenraali:
- Eikö yhtään mitään? Tekisin mitä tahansa...
Lentäjä:
- No hyvä on. Ottakaa housunne pois.
Kenraali totteli heti.
Lentäjä jatkoi:
- Nyt työntäkää ohjaussauva takapuoleenne.
Kenraali oli niin hädissään, että totteli.
Kenraali tuskaisena sovitellessaan ohjaussauvaa ahteriinsa:
- Auttaako tämä varmasti?
Lentäjä:
- Ei, mutta onpahan tutkijalautakunnalla ihmettelemistä.
Armeijavitsit | Lisätty: 01.08.2022