Poimintoja vitseistä
Terveyskeskuksen päivystykseen saapui potilas, joka oli ollut ensimmäistä kertaa kalastamassa.
- Hän oli jäänyt heti koukkuun.
Lääkärivitsit | Lisätty: 01.10.2023
Vaimolta kuoli mies. Naapurin rouva kysyi syytä mihin mies kuoli. Kuolleen miehen vaimo vastasi:
- Se ei muistanut hengittää.
Puujalkavitsit | Lähettänyt: VILI | 04.11.2021
Uusi nainen saattaa aluksi olla vaikea käynnistää, mutta ajotuntien karttuessa myös käynnistys helpottuu.
Joissain tapauksissa pitkään käyttämättä ollut nainen ei välttämättä käynnisty lainkaan. Tällöin lienee helpointa hankkia uusi nainen. Ennen käynnistystä nainen täytyy esilämmittää. Lämmitysaika on sitä pidempi, mitä kylmempi käynnistettävä nainen on.
Ryypyn käyttö helpottaa hieman kylmäkäynnistystä. Joskus saattaa tulla eteen tilanne, että nainen käy jo valmiiksi kuumana tai ylikierroksilla. Tällöin nainen vaatii kovaa ja pitkää ajoa jäähtyäkseen normaalilämpöiseksi.
Naisvitsit | Lähettänyt: Tohtori Teukka | 30.11.2022
Chuck Norris tilasi kerran Burger Kingissä Big Macin.
Chuck Norris vitsit | Lisätty: 08.08.2022
Jos Kirsi ja Kalle pieraisevat yhtäaikaa, miltä pieru haisee?
- Kirsikalle.
Pieruvitsit | Lähettänyt: Kirsi Pihapauru | 24.06.2022
Mitä eroa on nyky- ja entisajan uimapuvuilla?
- Ennen piti raottaa uimapukua nähdäkseen takapuolen.
Mitä eroa? -vitsit | Lisätty: 22.10.2022
Miksi Pikku-Kalle toi tikkaat kouluun?
- Koska se halusi päästä yläasteelle.
Pikku-Kalle vitsit | Lähettänyt: Pikku Liisa | 17.01.2022
Miksi tietokone ei mennyt kouluun?
- Sillä oli virus.
Kouluvitsit | Lisätty: 13.03.2024
Nuori vastavalmistunut lääkäri, sai ensimmäisen työpaikkansa syrjäisestä kylästä.
Kylän vanha eläköityvä lääkäri otti nuoren lääkärin mukaansa kotikäynneille oppimaan työtä käytännössä.
Ensimmäisessä talossa vanha mummo valitti lääkärille polttavaa tunnetta rinnassa.
Lääkäri tutki mummon ja sitten vahingossa pudotti stetoskooppinsa lattialle. Hän konttasi etsimään sen ja noustuaan sanoi mummolle:
- Sinulla on voimakasta närästystä. Suosittelen ettet syö sitrushedelmiä kuten appelsiineja, ainakaan kuukauteen.
Mummo siunaili, että hän tosiaan oli viimeaikoina herkutellut appelsiineilla.
Nuori lääkäri ihmetteli, että kuinka vanha lääkäri oli päätynyt niin nopeasti asian ytimeen.
Vanha lääkäri opasti:
- Huomasit varmaan, kun pudotin stetoskooppini, niin tein sen tarkoituksella. Kun kumartelin ja muka etsin sitä, vilkaisin varkain ympäristöä samalla. Huomasin, että hänellä oli keittiökomerossa jätesanko täynnä appelsiininkuoria... Muista sinäkin tämä kikka, varsinkin kun et tunne vielä potilaitasi.
Seuraavassa paikassa vanha lääkäri antoi nuoremman hoitaa homman.
Talon rouva oli yksin kotona kun mies oli työmatkalla. Rouva valitti unettomuutta ja voimakasta väsymystä ja selkäkin oli kipeä.
Nuori lääkäri päätti kokeilla oppimaansa kikkaa ja pudotti stetoskooppinsa ja kumartui etsimään sitä.
Sitten hetken pohdittuaan, hän sanoi rouvalle:
- Rouva hyvä, te olette ylirasittunut. kehoitan teitä luopumaan vapaaehtoistyöstä seurakunnassanne ainakin kuukaudeksi.
Myöhemmin vanha lääkäri ihmetteli, että miten nuori vieraspaikkakuntalainen lääkäri osasi niin hyvin osua asian ytimeen ja että hän oli täysìn yhtä mieltä diagnoosin kanssa.
Nuori lääkäri vastasi:
- Helppoa! Noudatin konstianne ja nostaessani stetoskoopin, näin kylän pastorin lymyilevän sängyn alla.
Lääkärivitsit | Lähettänyt: Pukki Pastori | 27.02.2024
- Eilen soitin viulua niin, että vaimo itki.
- Osaatko soittaa niin kauniisti?
- En, hän sai jousen silmäänsä.
Puujalkavitsit | Lähettänyt: Käärijä | 02.08.2023