Poimintoja vitseistä
Insinööri, arkkitehti ja basisti otettiin tieteellisen testin kohteiksi.
Heille annettiin kasa luita ja katsottiin, mitä he niillä tekivät.
Insinööri teki niistä hienon koneen.
Arkkitehti teki niistä hienon pienoismallitalon.
Mutta basistipa jauhoi kaikki luut jauhoiksi ja imppasi ne nenäänsä.
Basistivitsit | Lisätty: 23.02.2022
Kaksi naista keskustelivat:
- Minun gynekologi tunnisti minut kaupassa tänään.
- Sinun täytyy käyttää pitempää hametta.
Naisvitsit | Lisätty: 14.04.2023
Kalle kehuskeli koirallaan, joka oli ihmeen viisas.
- Tämä minun koirani osaa haukkua yhtä monta kertaa kuin lompakossa on satasia.
Kokeeksi hän pyysi koiraa haukkumaan montako satasta hänellä oli lompakossaan.
Koira haukkui kolme kertaa ja lompsasta löytyi kolme satasta.
- Oiskohan noin, epäili Matti ja pyysi, että koira kertoisi paljonko satasia häneltä löytyy.
Koira haukkui kaksi kertaa ja taskusta löytyi kaksi satasta.
- Uskoiskohan tuota, epäröi Matti jälleen.
- Osaakos se kertoa kuinka monta satasta mun muijalla on.
Koira aloitti haukkumisen ja haukkui peräti 15 kertaa.
- Paskapuhetta, eihän mun muijalla pitäis olla yhtään rahaa! Mistä se muka tuollaiset summat olisi saanut?!
Koira kellahti maahan selälleen ja levitti jalkansa.
Eläinvitsit | Lähettänyt: Lassie | 04.06.2022
Yksinäinen leski, 70-vuotias nainen päätti, että olisi aika etsiä rinnalle mies jakamaan elämän viimeisiä vuosia. Täten hän laittoi ilmoituksen paikalliseen sanomalehteen:
“Halutaan mies! Pitää olla saman ikäinen, ei saa hakata minua, ei saa juoksennella muiden naisten perässä ja täytyy vielä olla hyvä petipuuhissa. Kaikki hakijat tulkoot käymään henkilökohtaisesti!“
Seuraavana aamuna nainen kuuli ovikellonsa soivan.
Yllätyksekseen oven takana oli harmaahiuksinen herrasmies, joka istui pyörätuolissa. Hänellä ei ollut käsiä eikä jalkoja.
Leski sanoin miehelle:
- Et kai kuvittele minun valitsevan sinua? Katso nyt sinua, eihän sinulla ole jalkoja!
Pyörätuolissa istuva herrasmies hymyili vienosti ja vastasi:
- Niin ja sen takia en voi juosta vieraissa!
Leskirouva totesi:
- Mutta eihän sinulla ole käsiäkään!
Jälleen vanha herrasmies hymyili ja tokaisi virne kasvoillaan:
- Niin ja sen vuoksi en voi ikinä hakata sinua.
Leski nosti hieman kulmakarvaansa kysyessään mieheltä viimeisen kysymyksen:
- Oletko sinä hyvä sängyssä?
Pyörätuolissa istunut raajaton vanhus nojasi taaksepäin valtava hymy kasvoillaa ja totesi:
- Miten sinä kuvittelit että minä soitin ovikelloa?
Vanhusvitsit | Lähettänyt: Big Johnson | 28.07.2023
Mikä on haikaran pahin vihollinen?
- Kondoomikotka.
Härskit vitsit | Lähettänyt: Bing chilling | 27.01.2023
Poika tuli koulusta ja vaipui umpiväsyneenä sohvalle.
Poika valitti:
- Tänään oli kolme tuntia ruotsia. Se oli kamalaa.
Äiti lohdutti:
- Mutta ajattelepa ruotsalaisia. Ne joutuvat puhumaan sitä kaiket päivät.
Kouluvitsit | Lähettänyt: Härreguud | 25.05.2023
Lada ja aasi tulivat tiellä toisiaan vastaan.
Lada sanoi:
- Minä olen auto.
Aasi sanoi:
- Minä olen hevonen.
Sitten molemmat päästivät oikean röhönaurun ja jatkoivat matkaansa.
Ladavitsit | Lähettänyt: Täysi aasi | 31.01.2022
Kesken sotaharjoituksen vääpelin takaraivoon kopsahti käpy ja hän pillastui tuosta täysin.
Vääpeli huusi naama punaisena:
- Kuka älykääpiö julkesi heittää minua kävyllä päähän? Joka iikan lomat on peruttu, kunnes syyllinen ilmoittautuu!
Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut.
Vääpeli heittäytyi ovelaksi ja hivuttautui alokas Jokisen viereen.
Vääpeli suostutteli:
- Kuulkaahan, alokas. Teitä minä en rankaise, kunhan vain ilmiannatte sen lurjuksen, joka nakkasi minua kävyllä.
Alokas jokinen huusi:
- Se olin minä, herra vääpeli!
Armeijavitsit | Lähettänyt: Ovela kettu | 20.02.2025
Miksi blondi irvistelee ja vääntelee naamaansa mikroaaltouunin edessä?
– Hän tekee lapsille nauravia nakkeja.
Blondivitsit | Lähettänyt: Hermanni | 28.10.2021
Parhaimmat iskurepliikit baarissa:
- Hampaasi ovat kuin kapakkapianon koskettimet. Eivät yhtä valkoiset, mutta yhtä epätasaiset.
- Silmäsi ovat kuin tähdet. Eivät yhtä kirkkaat, mutta yhtä kaukana toisistaan.
Yleisvitsit | Lähettänyt: Baarikärpänen | 15.01.2023