Poimintoja vitseistä
Laihialaisisäntä teki kattoremonttia ja emäntä valmisti samaan aikaa keittiössä ruokaa.
Isäntä liukastui ja putosi katolta.
Pudotessaan näki ikkunasta vaimonsa ruoanlaittopuuhissa ja huusi hänelle:
- Laita ruokaa vain itsellesi, minä syön sairaalassa.
Laihialaisvitsit | Lisätty: 19.05.2022
Irtoseksi on kuin lumisade.
- Koskaan ei tiedä kuinka monta senttiä tulee ja kauanko se kestää.
Härskit vitsit | Lähettänyt: Yllatys | 22.06.2023
Virtasten talossa oli päivällisaika. Isä oli keittiössä kokkaamassa. Yhtäkkiä Pikku-Kalle tuli keittiöön.
Pikku-Kalle näytti mietteliäältä, kun hän istuutui pöydän ääreen.
Isä kysyi:
– Onko mielessäsi jotain, poikani?
Pikku-Kalle vastasi:
– Hmm… on. Miksi sitä kutsutaan, kun kaksi ihmistä makaa toistensa päällä?
Isä nolostui välittömästi ja lehahti tomaatinpunaiseksi. Kukista ja mehiläisistä puhuminen tuntui hieman aikaiselta, mutta samalla hän ei halunnut valehdella pojalleen.
Isä vastasi hieman varovaisesti:
– Sitä kutsutaan rakastelemiseksi.
Pikku-Kalle totesi hetken kuluttua:
– Ei, en usko, että sitä kutsutaan niin.
Nyt isä nolostui entisestään, mutta lopulta sai sanottua:
– Sitä kutsutaan myös naimiseksi.
Pikku-Kalle sanoi:
– Ei, ei sitäkään.
Isä ajatteli, että mikä tuota lasta oikein vaivaa ja tokaisi hermostuneena:
– No mitä helvettiä, sitä kutsutaan nussimiseksi!
Pikku-Kallen silmät alkoivat loistaa ja hän sanoi:
– Nyt keksin! Se on kerrossänky!
Pikku-Kalle vitsit | Lisätty: 10.10.2022
Aslak asui lapin korvessa ilman naista ja poti uskomatonta panemisen tarvetta.
Pornolehtiä lukiessaan hän törmäsi pumpattavan Barbaran postimyynti- ilmoitukseen.
Pitkällisen miettimisen ja säästämisen jälkeen hän päätti tilata ihmeellisen kuminaisen itselleen.
Pari viikkoa myöhemmin Ivaloon saapui paketti Aslakille, jota paikallinen Jouni postelijooni lähti viemään perille.
Perkeleellisessä lumipyryssä Jounin moottorikelkka meni sitten nurin, kuorma kaatui ja paketit hieman hajosivat.
Jounia uteliaana ihmisenä tietysti alkoi kiinnostamaan, mitä ihmiset olivat postilta saamassa, ja kiinnostuksen herätti Aslakin tilaus.
Pitkään nortti suupielessä ihmeteltyään, hän päätti pumpata moisen kapistuksen täyteen. Ihmetteli sitten lisää ja nosti Barbaran kelkansatulan päälle, ja pakkasesta huolimatta päätti kokeilla miltä moinen värkki tuntuu. No tuntuihan hyvältä se.
Lopulta pakettiin käytetty Barbara takaisin ja toimitus perille Aslakille, pimeiden iltojen
iloksi.
Kolme viikkoa myöhemmin tarinamme sankarit kohtasivat Ivalossa.
Jouni kysyy Aslakilta kuulumisia ja Aslak kertoo:
- Noh, nykhyään menee aikha ihan rathoisasti, osthin Barbharan ilokhsi.
Jouni tuumasi, muka mitään tietämättömänä:
- Noh, milthäs se moinen kaphistus tuntuu?
Aslak:
- Ihan aidoltahan seh, sainpha jopa tippurinhkin heti.
Härskit vitsit | Lähettänyt: Lapin Mooses | 07.04.2023
Mitkä on joulun parhaat jouluvalot?
- Anopin auton takavalot.
Jouluvitsit | Lisätty: 23.12.2022
Miten tilataan kemikalion tiskillä suosittu “Brut 33“ miestensarjan tuote?
- Pieraistaan 33 kertaa.
Pieruvitsit | Lisätty: 26.02.2025
Millä panda menee sairaalaan?
- Bambulansilla.
Eläinvitsit | Lähettänyt: Ähtäri | 16.09.2024
Persaukinen mies kysyy kaverilta:
- Voisitko lainata vitosen bussilippuun?
Kaveri:
- Valitettavasti minulla ei ole satasta pienempää.
Mies:
- Ei se mitään, voin mennä taksillakin.
Yleisvitsit | Lisätty: 11.10.2024
Tyttö tuli ensimmäistä kertaa hevostalleille. Hän näki talikon ja kysyi tallinpitäjältä:
– Mikä tuo on?
– Se on talikko.
– Ai jaa, teidän hevoset syövät siis haarukalla.
Eläinvitsit | Lähettänyt: Tinkeliharava | 12.11.2021
Mitkä kaksi miehistä harrastusta edellyttävät eniten käden ja silmän yhteistyötä?
- Videopelit ja porno.
Härskit vitsit | Lisätty: 02.05.2024