Poimintoja vitseistä
Mitä Tapani Kansa sanoi, kun oli taas ajanut ylinopeutta tutkaan ja poliisi kirjoitti sakkolappua?
- Valtatie kuuluu Kansalle.
Poliisivitsit | Lisätty: 22.01.2023
Kaverit keskustelivat seksistä ja miten usein sitä harrastetaan.
Porilainen väitti naama peruslukemilla että seitsemän kertaa viikossa.
Raumalainen siihen kainommin joka toinen tai kolmas päivä.
Turkulainen oli aivan innoissaan ja julisti että kerran vuodessa.
Toiset siihen, ettei tuosta nyt luulisi noin innostuvan. Siihen turkulainen:
- Mutta kun tänään on se ilta!
Turkulaisvitsit | Lisätty: 24.07.2023
Muuan pariskunta oli sopinut oman salakielensä rakastelutarpeelleen.
Kun isäntä kysyi puolisoltaan, olisiko pyykkiä, niin emäntä tiesi, mistä oli kyse ja sanoi:
- Kyllä sitä sen verran on.
Sitten kerran tapahtui niin, että kun isäntä kysyi, niin emäntä ei oikein ollut sillä tuulella ja tokaisi vain:
- Eipä ole!
No, sitten iltapäivällä tuli kuitenkin toisiin aatoksiin, kun arveli loukanneensa miestään ja sanoi päiväkahvin aikaan:
- Kyllä sitä kuitenkin olisi, sitä pyykkiä.
Isäntä hetken mietti ja vastasi:
- Eipä ole enää tarvis, kävin nyrkkipyykillä.
Parisuhdevitsit | Lisätty: 08.07.2022
Mikä on nimeltään turbo-Lada?
– Skoda.
Ladavitsit | Lähettänyt: Skoda | 15.10.2021
Missä koulussa ei leikitä poliisia ja rosvoa?
- No poliisikoulussa tietenkin.
Poliisivitsit | Lähettänyt: AL | 15.06.2022
Sotilas:
- Tiesitkö että Laihialle on perustettu uusi joukko-osasto.
Toinen Sotilas:
- Älä ihmeessä, minkä niminen?
Sotilas:
- Nuukalaislegioona.
Laihialaisvitsit | Lisätty: 01.08.2022
Puhelin soi…
– Sanna Marin
– Onko pääministerillä?
– En ole enää pääministeri, kuulemiin.
Hetken päästä puhelin soi uudelleen…
– Sanna Marin
– Onko pääministerillä?
– En ole enää pääministeri!
Taas menee hetki ja puhelin soi…
– Sanna Marin
– Onko pääministerillä?
– Kuulkaas nyt! Te olette soittaneet jo useita kertoja. Olen jokaisella kerralla
sanonut etten ole enää pääministeri!
– Ette niin, mutta kun se on niin kiva kuulla uudelleen ja uudelleen!
Politiikkavitsit | Lisätty: 12.08.2024
Miksi puu meni hammaslääkäriin?
- Se halusi juurihoitoa.
Puujalkavitsit | Lisätty: 20.12.2024
Mies palasi töistä kotiin. Hän näki vaimonsa keittiössä kahvinkeittopuuhissa.
Olohuoneessa häntä kohtasi tyrmistyttävä näky! Siellä sipsutti korkokengissään aivan outoja, huomattavan tuhteja naisihmisiä sonnustautuneina pelkkiin bikineihin, tiaraan ja leveään nauhaa. He puuteroivat ja kasvojaan ja tupeerasivat hiuksiaan ja peilasivat itseään.
Mies katseli hetken aikaa näkyä silmät pyöreänä. Sitten hän meni keittiöön ja tivasi vaimoltaan:
- Mistä oikein on kyse, keitä nuo vieraat ihmiset oikein ovat?
Vaimo vastasi:
- Se on pitkä tarina... Menin aamulla kirpputorille ja löysin sieltä tämän vanhan antiikkilampun halvalla. Kotiin tultuani aloin kiilloittamaan sitä ja sieltä ilmestyi henki, joka lupasi täyttää kaikki toiveeni...
Mies tempaisi lampun naisen kädestä sadatellen samalla sitä, että nyt on vaimokin menettänyt järkensä.
Tempaisun voimasta lampusta alkoi kuulua sihinää ja puff! Miehen edessä seisoi nyt henki, valmiina täyttämään hänen toivomuksen.
Mies mietti hetken ällikällä lyötynä ja toivoi sitten:
- Haluan että taivaalta sataa isoja euroja! Haluan että niitä tulvii asuntooni ovista ja ikkunoista jatkuvalla syötöllä...
Äkkiä talon katolta alkoi kuulua tömähdyksiä! Ovet ja ikkunat särkyivät ryskyen ja sisään tuli lauma vauhkoja peuroja.
Sitten peuroja vain putoili taivaasta uusina ja uusina laumoina. Ne aluksi kompuroivat pyörryksissä kunnes ne syöksyivät päistikkaa suoraan sisälle asuntoon.
Mies ja nainen ryntäsivät kauhun vallassa pakoon asunnostaan.
Mies sopersi järkyttyneenä:
- Mitä oiken tapahtui?
Vaimo vastasi:
- Niin, sitä minä vaan yritin sanoa, että en minäkään toivonut niitä “isoja missejä“...
Yleisvitsit | Lähettänyt: Ali Baba | 25.01.2024
Mitä turkulainen tekee, kun Tepsi voittaa Suomen mestaruuden?
- Sammuttaa Playstationin.
Turkulaisvitsit | Lisätty: 19.07.2023