Poimintoja vitseistä
Tyttö kysyi poikaystävältään, joka ei yhtään pitänyt varusmiespalvelusta:
- Mites sen kirjeen kävi, jonka kirjoitit pääesikuntaan ja jossa mainitsit, että sinun mielestäsi koko armeija saisi painua helvettiin?
Poikaystävä vastasi:
- Se palautettiin ja siihen oli lyöty leima: Joukkojen siirtoehdotukset on laadittava kolmena kappaleena.
Armeijavitsit | Lähettänyt: Laiska-Jaakko | 01.08.2022
Kolme kiinalaista muutti Suomeen. Kukaan heistä ei osannut sanaakaan suomea, joten he päättivät lähteä eri paikkoihin opettelemaan kieltä.
Ensimmäinen suuntasi jalkapallostadionille katsomaan ottelua. Pelin aikana toinen joukkue teki maalin ja pelaajat juhlivat huutaen:
- Me teimme sen!
Näin kiinalainen oppi lausumaan: “Me teimme sen.“
Toinen meni ravintolaan. Siellä eräs äiti opetti lastaan ruokailun lomassa sanoen:
- Haarukalla ja veitsellä.
Niinpä toinen kiinalainen oppi sanomaan: “Haarukalla ja veitsellä.“
Kolmas kiinalainen lähti koululle. Ruokailujonossa eräs tuhma poika kiilasi muiden ohi ja huudahti:
- Minä ensin!
Siitä kolmas oppi sanomaan: “Minä ensin.“
Seuraavana päivänä uutisoitiin suuresta pankkiryöstöstä. Poliisi pidätti kolme kiinalaista ja alkoi kuulustella heitä epäiltyinä.
Poliisi kysyi:
- Kuka teki sen?
Ensimmäinen kiinalainen vastasi innoissaan:
- Me teimme sen!
Poliisi säpsähti ja jatkoi:
- Millä tavalla te murtauduitte sisään?
Toinen kiinalainen sanoi ylpeästi:
- Haarukalla ja veitsellä!
Poliisi huokaisi syvään ja totesi:
- Taidan viedä koko joukon vankilaan.
Kolmas kiinalainen huudahti iloisesti:
- Minä ensin!
Yleisvitsit | Lisätty: 07.05.2025
Savolaispariskunta oli veneilemässä ja nainen tippui veneestä, mitä mies sanoi?
- Ei naarata.
Anoppivitsit | Lähettänyt: Jansson | 11.10.2021
Laihialaispappi kertoo kirkossa ennen kolehdin keräämistä että lottokuponki on sopiva kolehtiin vain siinä tapauksessa että se annetaan ennen lottoarvontaa.
Laihialaisvitsit | Lisätty: 19.05.2022
Mikä on haikaran pahin vihollinen?
- Kondoomikotka.
Härskit vitsit | Lähettänyt: Bing chilling | 27.01.2023
Nainen ilkkui rannalla loikoilevaa mahakasta miestä, taputti tämän vatsaa ja sanoi:
- No mutta siinäpä onkin oikein sikspäkki. Onko Pirkka-olutta vai Karjalaa?
Mies vastasi naiselle:
- Siinä on hana alla, voit maistaa itse.
Härskit vitsit | Lisätty: 28.04.2022
Nainen oli rakastajansa kanssa sängyssä peuhaamassa, kun aviomies saapui kotiin.
Nainen käski rakastajan mennä nurkkaan seisomaan kuin patsas. Pikaisesti nainen valeli rakastajan vauvaöljyllä ja talkilla.
Aviomies saapui makuuhuoneeseen ja kysyi:
- Mikä tuo patsas on?
Nainen vastasi:
- Ostin sen, kun näin Virtasilla samanlaisen.
Mies ei epäillyt kummoisempia ja pariskunta kävi yöpuulle.
Mies kuitenkin heräsi yöllä ja meni jääkaapille, otti sieltä muutaman oluen sekä voileivän ja palasi makuuhuoneeseen, käveli patsaan eteen ja sanoi:
- Ota tästä vähän välipalaa. Seisoin itse Virtasilla kolme päivää enkä saanut edes lasillista vettä.
Parisuhdevitsit | Lähettänyt: Secret Lover | 28.11.2022
Mikä on Japanilaisen vaatekaappiaan nimi?
- Repesikö-puja-masi
Japanilaisvitsit | Lisätty: 17.06.2023
Miksi Chuck Norris käyttää aurinkolaseja?
- Ettei hänen silmänsä vahingoittaisi aurinkoa.
Chuck Norris vitsit | Lähettänyt: Spectre22 | 25.02.2024
Eräs pitseria myy pitsaa nimeltä “Vaalilupaus“.
Siihen kuuluu täytteinä:
- kinkku, pekoni, kebab, herkkusieni, aurajuusto, ananas , oliivi ja sipuli.
Kun se tarjoillaan on siinä täytteenä vain pelkkää sipulia.
Politiikkavitsit | Lähettänyt: Enrico | 01.03.2023