Poimintoja vitseistä
Olipa kerran demokraattinen kansantasavalta. Tämä onnellisten ihmisten maa joutui kuitenkin pahojen voimien valtaan. Järjestettiin näennäiset presidentinvaalit, joissa ihmiset saivat äänestää kahta kovana piereskelijänä tunnettua henkilöä.
Vaaleissa molemmat ehdokkaat saivat yhtä monta ääntä ja maata johtavat herrat olivat ihmeissään. Siispä päätettiin ratkaista asia pierukilpailulla.
Ensimmäinen ehdokas aloitti ja pieru kuulosti siltä, kuin valas olisi röyhtäissyt tunnelissa. Se oli komeaa!
Toisen ehdokkaan vuoro tuli, mutta pitkän odottelun jälkeen ei vieläkään kuulunut mitään!?!
Tuomarit ihmettelivät ja varoittivat toista ehdokasta, ettei kohta ehdi edes yrittää?
Toinen ehdokas vastasi:
- Kai jouran mää...
Ja sitten kaikki alkoivat hurraamaan ja taputtamaan kovasti.
Toinen ehdokas nimittäin osasi puhua pieruillaan, ja hän olikin koko vaalien ajan seissyt käsillään päästämällä peräpäästään pierunhuuruista puhettansa. Sitä ei vaan kukaan vielä ollut tuolloin hoksannut, koska toisen ehdokkaan peppua ja päätä ei erottanut toisistaan.
Hänestä tuli siis uusi presidentti tähän kaukaiseen maahan, minne aurinko ei paista.
Pieruvitsit | Lähettänyt: Kirsi Pihapauru | 24.02.2024
- Äiti, miksi isi juoksee noin kovaa?
- Ole hiljaa ja anna toinen patruuna!
Sairaat vitsit | Lisätty: 24.08.2024
Iso turkulainen nahkaliiveissään meni Helsingissä baariin, joi itsensä tukevaan humalaan ja alkoi räyhätä:
- Te vasemmalla puolella olette pelkkiä tolvanoita! Ja te oikealla puolella homoja!
Pienikokoinen helsinkiläinen nousi ylös pöydästä.
Turkulainen ärisi:
- Mitäs sinä rääpäle meinaat?!
Helsinkiläinen vastasi varovasti:
- Anteeksi, pikkuinen vastasi, mutta olen väärällä puolella.
Yleisvitsit | Lisätty: 19.07.2023
Legenda kertoo, että Chuck Norris on ainoa elossa oleva ihminen, joka pystyy uimaan juoksuhiekassa.
Chuck Norris vitsit | Lisätty: 24.04.2023
Suomalainen, ranskalainen ja italialainen mies keskustelivat baarissa siitä, kuinka naiseen tehdään vaikutus.
Italiaano kertoi ensin oman taktiikkansa:
- Vien naiseni hyvää ravintolaan, jossa syödään kunnolla hyvän punaviinin kera, sitten vien naisen puhtaaksi siivottuun siistiin kotiini, jossa juomme edelleen vähän viiniä ja tarjolla pikku purtavaa. Radiosta hyvää musiikkia ja sen tahdissa tanssahtelua ja kiihkeitä suudelmia ja pitkä rakastelu puhtaissa silkkilakanoissa. Vielä aamullakaan nainen ei saanut sanaa suustaan, huokailee vain onnellisena.
Ranskalainen kertoi oman taktiikkansa:
- Mekin söimme mitä parhaan aterian mitä parhaimpien viinien kera. Sen jälkeen menimme loisteliaaseen hotellin sviittiini, jonka parvekkeen alla hankkimani orkesteri soitteli romanttisia sävelmiä, jonka tahdissa tanssimme. Siinä tanssin tahdissa riisuin naiseni ja valelin hänen iholleen hunajaa, jonka sitten hitaasti nuolin pois. Sen jälkeen rakastelimme rajusti monta kertaa, aamuun asti. Seuraavana päivänä kun hänelle soitin, rupesi hän jo silloin voihkimaan kuullessaan ääneni.
Suomalaismies kertoi omat saavutuksensa huippuhetket:
- Tulin kalareissulta kotiin päivän myöhässä pienessä pöhnässä. Eukko siellä vähän kiukkuisen pyyhki pölyjä sohvapöydältä peppu pystyssä, joten vetäsin sepaluksen auki ja eukolta hameen korviin housut alas ja sitten vaan pökköä pesään... No minuutissa homma oli ohitse, pyyhin vehkeeni olkkarin verhoihin ja jätin eukon hölmistyneenä jatkamaan siivoamista. Tuosta on nyt kaksi viikkoa ja eukko huutaa vieläkin suoraa huutoa aina kun minut näkee.
Härskit vitsit | Lähettänyt: Gigolo | 24.07.2023
Mitä poliisi tekee vessassa?
- Kusee tehtävän.
Poliisivitsit | Lisätty: 16.10.2024
Mikä on poliisiauto japaniksi?
- Heti tuli pampusta.
Japanilaisvitsit | Lisätty: 07.10.2024
Pikku-Kalle seisoi kylätien varrella. Vanha setä ilmestyi paikalle polkupyörällä ja pysähtyi.
- Paljonko kello on, poikaseni?
- Kaksitoista.
- Vai niin, minä kun luulin, että se olisi ollut jo enemmän.
- Ei se täällä päin ole koskaan sen enempää, sillä sen jälkeen aloitetaan taas ykkösestä.
Pikku-Kalle vitsit | Lisätty: 21.09.2023
Blondi oli hotellissa. Tarjoilija koputti huoneen oveen:
– Haluatteko kahvia vuoteeseen?
– Tuota, mielummin kuppiin, kiitos.
Blondivitsit | Lähettänyt: Jansson | 28.10.2021
Koulussa opettaja kysyy oppilailtaan, osaako joku kertoa jonkin tarinan, johon sisältyy elämänopetus?
Pikku-Kalle viittaa ja kertoo:
- Talvisodassa isä joutui yksin salaiseen operaatioon vihollisten linjojen taakse. Hän puki lumipuvun päälleen, otti selkäänsä repullisen käsikranaatteja ja heitti olalleen kaksi konepistoolia. Kapteeni antoi isälle vielä huikan kenttäpullostaan ja niin isä ryömi vihollisen puolelle. Yhtäkkiä joku huomasi hänet ja teki hälytyksen. Isä heitti käsikranaateillaan neljä vihollisen korsua paskaksi, ampui konepistooleillaan 79 ryssää kuoliaaksi, tappoi puukolla 14 ja kuristi pari vihollista vielä paljain käsin. Sitten hän hiihti takaisin omien puolelle yhdeksän vankia mukanaan.
Opettaja kysyy ihmeissään:
- Mikä elämänopetus tähän tarinaan liittyy?
Pikku-Kalle:
- Ettei suomalaiselle kannata vittuilla silloin, kun hän on vähän ottanut!
Pikku-Kalle vitsit | Lisätty: 16.11.2022