Poimintoja vitseistä
Naista hankittaessa on syytä kiinnittää huomiota seuraaviin ominaisuuksiin:
koko, korimalli, varustelu ja ikä.
Naisen koko kertoo, millainen kokonaiskulutus naisella on.
Pienikorinen nainen on lähes aina kulutukseltaan taloudellisempi kuin tilavakorinen. Naista hankittaessa on syytä valita yksilö, jossa on vakiona riittävä varustelutaso, sillä lisävarusteet ovat kalliita.
Mikäli kuitenkin on epähuomiossa tullut hankittua varustelultaan puutteellinen nainen, on lisävarusteita saatavana joka lähtöön: Puskurien levityssarja, yleisilmeen kohotussarja, perän muotoilusarja jne.
Jos ollaan hankkimassa käytettyä naista, kannattaa lisäksi huomioida mm. edellinen omistaja/ edelliset omistajat, ajotunnit ja yleinen kunto (onko kolhittu, likainen tai pidetty huonosti).
Ihanneyksilö on nainen joka on siisti, vähän käytetty ja hyvin huollettu. Nainen kannattaa aina koeajaa ennen lopullista valintaa. Koeajossa selviävät ajo-ominaisuudet sekä mahdolliset piilevät viat ja puutteet. Koeajolla kannattaa myös kokeilla erilaisia ajoasentoja ja niiden vaikutusta naisen käyttäytymiseen.
Naisvitsit | Lähettänyt: Tohtori Teukka | 30.11.2022
Mikä tulee USAn jälkeen?
- USB
Puujalkavitsit | Lähettänyt: Msp Pelaaja 13 | 18.12.2022
Mitä eroa on musiikkikriitikoiden ja viiniarvostelijoiden reaktioissa pieruun?
Musiikkikriitikot saavat enemmän nautintoa pierujen eri sävelistä, kun taas viiniarvostelijat pitävät enemmän pierun tuoksujen eri vivahteista.
Perusduunari taas nauttii molemmista yhtä paljon ja nauraa sekä tuoksuville tuhnuille että hajuttomille pruuttauksille.
Pieruvitsit | Lähettänyt: Kirsi Pihapauru | 06.02.2025
Millainen on laihialainen autostereo?
- Vaimo jäkättää edessä ja anoppi takana.
Laihialaisvitsit | Lähettänyt: Hifi | 17.11.2022
- Tohtori, kuuloni on huonontunut. En kuule edes omaa pieruani.
Lääkäri kirjoitti reseptin.
- Paraneeko kuuloni varmasti tällä lääkkeenä?
- Ei, mutta pierut kovenee.
Pieruvitsit | Lähettänyt: Pieruperse | 21.09.2021
Kolme koiraa keskustelee eläinlääkärin odotushuoneessa.
Rottweiler:
- Purin postimiestä jalkaan ja minut määrättiin lopetuspiikille.
Dobermanni:
- Minulla puolestani oli tapana jahdata naapurin lampaita ja nyt odottelen lopetuspiikkiä.
Tanskandoggi:
- Minulle sattui niin, että emäntäni oli juuri laskenut itselleen kylpyveden, hän oli ilkoisen alasti ja sitten häneltä putosi saippua maahan. Ja kun hän kumartui nostamaan sitä ja uros kun olen, niin en kyennyt hillitsemään itseäni vaan... Noh... kapusin selkään!
Dobermanni murahti:
- Herravarjele! Ja nyt sinut tuotiin lopetuspiikille?
Tanskandoggi:
- Ei, kun minulta leikataan kynnet.
Härskit vitsit | Lisätty: 14.09.2024
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen olivat lentokoneessa.
Koneen kapteeni kuulutti:
- Liikaa painoa! Liikaa painoa!
Norjalainen pudotti appelsiinin.
Taas kuului:
- Liikaa painoa! liikaa painoa!
Ruotsalainen pudotti banaanin kuoren.
Taas kuului:
- Liikaa painoa! Liikaa painoa!
Suomalainen pudotti pommin.
Kun he viimein laskeutuivat, niin suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät kävelylle. Kohta heitä vastaan tuli poika, joka itki. He kysyivät mikä pojalla oikein on?
Poika:
- Päähäni tippui appelsiini.
Sitten heitä vastaan tuli tyttö, joka itki. He kysyivät tytöltä, mikä hänellä on?
Tyttö vastasi:
- Minä liukastuin banaanin kuoreen.
Sitten heitä vastaan tuli tyttö ja poika, jotka nauroivat kauheasti.
He kysyivät:
- No mikä nyt noin naurattaa?
Tyttö ja poika vastasivat:
- Meidän opettaja pieraisi niin kovaa, että koko koulu räjähti!
Suomalainen ruotsalainen ja norjalainen vitsit | Lisätty: 29.03.2023
Naimisissa oleva mies oli taas kerran vierailemassa “tyttöystävänsä“ luona.
Tyttö kujersi miehelle:
- Voisitko jo vihdoin ajaa tuon partasi pois. Haluaisin niin nähdä kauniit kasvosi.
Mies vastasi:
- En voi ajaa partaani pois. Tiedät hyvin, että vaimoni pitää parrastani.
Tyttö kujersi:
- Pliiiis, ajaisit nyt... Minun mielikseni.
No, mies antoi periksi ja ajoi partansa pois.
Aamuyöllä mies sitten palasi takaisin kotiinsa ja könysi vaimonsa viereen.
Vaimo kääntyi unenpöppörössä miehensä puoleen ja siveli tämän poskea ja huusi:
- Matti! Sinun pitää heti lähteä! Mieheni palaa liikematkaltaan juuri näillä minuuteilla!
Parisuhdevitsit | Lähettänyt: Pukki | 28.01.2024
Toinen blondeista kysyi:
- Ootko aina ollut karvaton?
Toinen blondi siihen:
- Etkö haista Mennenin tuoksua? Ajoin juuri kainalokarvat.
Härskit vitsit | Lisätty: 05.03.2025
Savolaisessa kelloliikkeessä tapahtunutta:
- Paljo maksaa kellon korjaus?
- Noo... riippuu viasta.
- Entä jos ei oo mitään vikaa?
- No sittenhän se on halavempaa, korjaan sen suullisesti.
Savolaisvitsit | Lisätty: 07.06.2025