Poimintoja vitseistä
Olipa kerran demokraattinen kansantasavalta. Tämä onnellisten ihmisten maa joutui kuitenkin pahojen voimien valtaan. Järjestettiin näennäiset presidentinvaalit, joissa ihmiset saivat äänestää kahta kovana piereskelijänä tunnettua henkilöä.
Vaaleissa molemmat ehdokkaat saivat yhtä monta ääntä ja maata johtavat herrat olivat ihmeissään. Siispä päätettiin ratkaista asia pierukilpailulla.
Ensimmäinen ehdokas aloitti ja pieru kuulosti siltä, kuin valas olisi röyhtäissyt tunnelissa. Se oli komeaa!
Toisen ehdokkaan vuoro tuli, mutta pitkän odottelun jälkeen ei vieläkään kuulunut mitään!?!
Tuomarit ihmettelivät ja varoittivat toista ehdokasta, ettei kohta ehdi edes yrittää?
Toinen ehdokas vastasi:
- Kai jouran mää...
Ja sitten kaikki alkoivat hurraamaan ja taputtamaan kovasti.
Toinen ehdokas nimittäin osasi puhua pieruillaan, ja hän olikin koko vaalien ajan seissyt käsillään päästämällä peräpäästään pierunhuuruista puhettansa. Sitä ei vaan kukaan vielä ollut tuolloin hoksannut, koska toisen ehdokkaan peppua ja päätä ei erottanut toisistaan.
Hänestä tuli siis uusi presidentti tähän kaukaiseen maahan, minne aurinko ei paista.
Pieruvitsit | Lähettänyt: Kirsi Pihapauru | 24.02.2024
Oli aiemmin vain satamissa ja laitakaupungeilla asustava porttojen heimoon kuuluva, mutta on nyttemmin levinnyt parempiinkin piireihin. Seuraa usein Suurta Sukeltajaa ja auttaa tätä ahdistuksessaan, mutta vaatii kumisen sukelluspuvun.
Eläinvitsit | Lähettänyt: Sultan | 07.09.2022
Mikä on Suomi?
- Venäjältä vuonna 1917 irronnut pala tervettä järkeä.
Politiikkavitsit | Lähettänyt: Kekkonen | 13.01.2024
Kummalla puolella seepraa on enemmän raitoja?
- Ulkopuolella
Eläinvitsit | Lisätty: 07.12.2022
Mies istui ravintolassa ja lähti parin tuopin jälkeen pyörällä ajamaan kohti kotia.
Pyöräteitten risteyksessä hän törmäsi rollaattorin kanssa hitaasti kulkevaan vanhaan naiseen, joka törmäyksessä kaatui.
Vanhus raivosi äänekkäästi:
- Senkin ääliö, katsoisit minne ajat!
Mies huomasi, että naisella oli kierot silmät niin hän vastasi:
- Aja sinä minne katsot!
Vanhusvitsit | Lähettänyt: Tutu | 24.05.2023
Nuori nainen oli sydänsuruista niin masentunut, että päätti lopettaa kurjan elämänsä heittäytymällä mereen.
Hän käveli sillalle ja oli juuri heittäymässä hyiseen veteen, kun komea nuori merimies näki hänet itkua tihrustamassa sillan reunalla.
Merimies sääli naista ja sanoi:
- Katsos tyttöseni, sinulla on vielä paljon elettävänä ja koettavana. Minä lähden Amerikkaan huomenna ja jos haluat, voin ottaa sinut mukaan alukselleni.
Merimies lähestyi tyttöä, otti tämän kainaloonsa ja lisäsi:
- Minä pidän sinut tyytyväisenä ja sinä pidät minut tyytyväisenä. Eikös?
Tyttö nyökkäsi myönnytyksen merkiksi, koska hänellä ei olisi mitään hävittävääkään?
Vielä samana iltana merimies vei hänet alukseen ja piilotti hänet pelastusalukseen. Siitä lähtien joka ilta merimies toi tytölle kolme voileipää ja hedelmän, jonka jälkeen he harrastivat kiihkeää seksiä
aamunkoittoon asti...
Kolme viikkoa myöhemmin rutiinitarkastuksen aikana, kapteeni löysi tytön ja huusi:
- Mitä te täällä teette?!
Tyttö sopersi hädissään:
- Minä olen tehnyt sopimuksen yhden merimiehen kanssa. Saan ruokaa sekä matkan Amerikkaan ja vastapalveluna hän saa seksiä minulta, kunnes saavumme sinne.
Kapteeni nauroi ja sanoi:
- Se saattaa kyllä kestää. Tämä on nimittäin Suomenlinnan lautta!
Härskit vitsit | Lähettänyt: Captain Jack | 07.03.2023
Poliisi kysyy tummalta mieheltä:
- Onko alibi?
Mies:
- Ei... Ali hetero.
Poliisivitsit | Lähettänyt: Unisex | 28.08.2023
Poliisi pysäytti autoilijan ja meni sitten kuskin juttusille.
Poliisi:
- Oletteko tämän auton haltija?
Kuljettaja:
- Ööö. Voinhan mä ollakin. Hankaa vaan tuulilasia niin voin täyttää kolme toivomustasi.
Poliisi:
- Ajokortti ja rekisteriote.
Kuljettaja:
- Oletko ihan varma? Sitten on enää yksi toivomus jäljellä.
Poliisivitsit | Lisätty: 03.11.2024
Mitä palomiehet vihaavat kaikista eniten koko maailmassa?
- Valittuja paloja.
Puujalkavitsit | Lähettänyt: Sami | 08.08.2023
Mitä kirurgin vastaanoton ovessa lukee?
- Ma-Su Auki.
Yleisvitsit | Lähettänyt: lahtelainen | 11.11.2023