Poimintoja vitseistä
Pidettiin piereskelyn SM-kisoja. Mitä voittaja teki?
– Tuuletti innokkaasti.
Pieruvitsit | Lisätty: 21.09.2021
Nainen avautuu luontaistuotekaupan myyjälle intiimistä ongelmastaan:
- Mieheni ei ole enää pitkään aikaan osoittanut minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan. Emme ole harrastaneet seksiä enää moneen kuukauteen...
Luontaistuotemyyjä kaivaa tiskin alta oudon jauhepussin ja kuiskaa:
- Tämä tuli meille juuri. Se on tehty eräästä Amazonin alueen kasvista, jota paikalliset alkuasukkaat käyttävät voimallisena afrodisiakkina. Se on aivan uusi tuote. Ripottelet vain tätä jauhetta miehesi ruokaan niin voi hyvinkin olla, että peitto alkaa taas heilua.
Rouva ostaa pussin ja ennen lähtöä kauppias pyytää, että jos rouva voisi myöhemmin poiketa kaupassa ja kertoa sitten miten jauhe on toiminut. Koska kyseessä on myyjällekin outo ja uusi tuote, josta ei löydy vielä käyttäjäkokemuksia eikä tietoa oikein mistään.
Rouva palaa iloisena kauppaan jo seuraavana päivänä.
- Ripottelin jauhetta mieheni ruokaan, kuten neuvoitte. Hetken syötyämme, hän äkkiä paiskasi pöydältä astiat lattialle, repi kaikki vaatteeni pois samalla röhkien ja ulvoen kuin eläin. Sitten hän kaatoi minut pöydälle ja aloitti villin, eläimellisen aktin... Olin aluksi hiukan shokissa!
Myyjä päivittelee:
- Herravarjele! Olen syvästi pahoillani rouva. En tiennytkään, että tuote olisi niin vahvaa ja toimisi niin nopeasti.
Rouva sirkuttelee:
- Voi ei se mitään. Se oli oikeastaan aika elähdyttävä kokemus! ...tosin siihen ravintolaan meillä ei enää ole asiaa.
Parisuhdevitsit | Lähettänyt: Apinamies | 26.08.2024
Turkulainen seksiopas:
1. Sisään
2. Ulos
3. Toista tarvittaessa
Härskit vitsit | Lisätty: 29.03.2023
Mitä eroa on entisajalla ja nykypäivällä?
- Entisaikaan mielipuolet kulkivat ambulanssilla ja pakkopaidassa. Nykyään he kulkevat yksityiskoneilla, limusiinilla ja pitävät hienoja pukuja. Lisäksi heitä kutsutaan valtionpäämiehiksi
Politiikkavitsit | Lähettänyt: Kekkonen | 08.08.2023
Koulussa oli äidinkielentunti meneillään ja opettaja havainnollisti oppilalle synonyymejä, kuinka “panna, pistää ja asettaa“, tarkoittavat kaikki samaa asiaa.
Seuraavana päivänä Pikku-Kalle tuli opettajan luokse ja sanoi:
- Mun pappa, joka on teurastaja, on eri mieltä! Hänen mielestään, siinä on vissi ero, että paneeko vai pistääkö sian kuoliaaksi!
Härskit vitsit | Lisätty: 24.09.2024
Korkeushyppääjä hyppää korkeutta, mutta pahaksi onneksi tamponin naru roikkuu pikkaraisten housujen lahkeesta.
7-vuotias Ville huutaa:
- Ei kai se nyt kompastu tuohon lahkeesta roikkuvaan naruun.
Urheiluvitsit | Lisätty: 07.09.2022
Haastattelija kysyy Juha Sipilältä:
- Mitä pitää tehdä tullakseen poliitikoksi?
Sipilä vastaa:
- Niin, ensiksi täytyy osata sanoa, mitä tapahtuu huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa ja ensi vuonna.
Haastattelija:
- Ja toiseksi?
Sipilä:
- Toiseksi täytyy osata selittää, miksi niin ei käynytkään.
Politiikkavitsit | Lähettänyt: Pipilä | 28.11.2023
Jeesus ja opetuslapset kokoontuivat viimeiselle ehtoolliselle.
Jeesus nosti viinipikarin ja sanoi:
- Juokaa viiniä, se on vereni...
Viinipikari kiersi ja kaikki joi siitä hörpyn.
Jeesus nosti leivän ja sanoi:
- Syökää leipääni, se on ruumiini...
Leipä kiersi ja kaikki söi siitä palasen.
Lopuksi Jeesus sanoi:
- Tuossa on majoneesia, se on...
Ennen kuin Jeesus sai lauseen sanottua loppuun asti, yksi opetuslapsista huusi:
- Ei hitto! Mie lähen!
Uskonto vitsit | Lisätty: 11.05.2022
Tesla on kuin avokado:
- Trendikäs, kallis, ja on valmis juuri kun et enää tarvitse sitä.
Tesla-vitsit | Lisätty: 21.04.2025
Jyväskylän yliopistolla on tehty mullistava turvallisuuskeksintö yhdistämällä laskuvarjo ja turvatyyny.
- Tuloksena on laskuvarjo, joka aukeaa törmäyksestä.
Insinöörivitsit | Lähettänyt: TestDummy | 19.08.2023