Poimintoja vitseistä
Suomalainen, ranskalainen ja italialainen mies keskustelivat baarissa siitä, kuinka naiseen tehdään vaikutus.
Italiaano kertoi ensin oman taktiikkansa:
- Vien naiseni hyvää ravintolaan, jossa syödään kunnolla hyvän punaviinin kera, sitten vien naisen puhtaaksi siivottuun siistiin kotiini, jossa juomme edelleen vähän viiniä ja tarjolla pikku purtavaa. Radiosta hyvää musiikkia ja sen tahdissa tanssahtelua ja kiihkeitä suudelmia ja pitkä rakastelu puhtaissa silkkilakanoissa. Vielä aamullakaan nainen ei saanut sanaa suustaan, huokailee vain onnellisena.
Ranskalainen kertoi oman taktiikkansa:
- Mekin söimme mitä parhaan aterian mitä parhaimpien viinien kera. Sen jälkeen menimme loisteliaaseen hotellin sviittiini, jonka parvekkeen alla hankkimani orkesteri soitteli romanttisia sävelmiä, jonka tahdissa tanssimme. Siinä tanssin tahdissa riisuin naiseni ja valelin hänen iholleen hunajaa, jonka sitten hitaasti nuolin pois. Sen jälkeen rakastelimme rajusti monta kertaa, aamuun asti. Seuraavana päivänä kun hänelle soitin, rupesi hän jo silloin voihkimaan kuullessaan ääneni.
Suomalaismies kertoi omat saavutuksensa huippuhetket:
- Tulin kalareissulta kotiin päivän myöhässä pienessä pöhnässä. Eukko siellä vähän kiukkuisen pyyhki pölyjä sohvapöydältä peppu pystyssä, joten vetäsin sepaluksen auki ja eukolta hameen korviin housut alas ja sitten vaan pökköä pesään... No minuutissa homma oli ohitse, pyyhin vehkeeni olkkarin verhoihin ja jätin eukon hölmistyneenä jatkamaan siivoamista. Tuosta on nyt kaksi viikkoa ja eukko huutaa vieläkin suoraa huutoa aina kun minut näkee.
Härskit vitsit | Lähettänyt: Gigolo | 24.07.2023
Blondi oli lukenut laihdutusvinkin:
Kun syöt 2dl perunajauhoja kuukauden ajan, menee näläntunne ja laihdut tuona aikana 10kg.
Blondi otti oppia laihdutusvinkistä ja lopulta hänen vatsa turposi. Blondi luuli olevansa raskaana, joten meni lääkäriin.
Lääkäri teki tutkimuksen alateitse ja työnsi myös sormensa blondin peräreikään.
Sieltähän se lapsi syntyikin: Pitkä pieru valkoisena pilvenä.
Blondivitsit | Lähettänyt: Rivoriitta | 13.08.2022
Mitä pyromaani teki, kun tulitikut loppuivat?
- Poltti päreensä.
Yleisvitsit | Lähettänyt: Poltti päreensä | 27.12.2022
Mies ei halunnut armeijaan ja päätti esittää sokeaa lääkärintarkastuksessa.
Lääkäri kehotti:
- Katsokaa tuohon seinätauluun.
Mies kysyi:
- Mihin tauluun?
Lääkäri:
- Istukaa tähän tuoliin.
Mies:
- Mihin tuoliin?
Lääkäri totesi lopulta:
- Teidät on parasta vapauttaa.
Mies päätti sitten juhlia vapautustaan menemällä elokuviin. Lääkäri sattui myös tulemaan samaan esitykseen ja istahti aivan miehen viereen.
Mies pelkäsi huijauksen paljastuvan ja kysyi lääkäriltä:
- Anteeksi neiti, mutta meneekö tämä bussi Lohjalle?
Armeijavitsit | Lähettänyt: Vääpeli Körmy | 28.08.2023
Miksi hevonen osti pariston?
- Hän halusi olla virta-hepo.
Eläinvitsit | Lisätty: 11.02.2025
Mitä eroa on kesyeläimellä ja villieläimellä?
- Kesyeläin syö kädestä, kun taas villieläin syö käden.
Eläinvitsit | Lisätty: 23.12.2022
Mitä yhteistä on miehillä ja koirilla?
- Molemmat tottelevat hyvin, kunhan saavat tietää saavansa kohta herkkua.
Miesvitsit | Lisätty: 19.10.2022
- Nainen laittautuu lähtiessään shoppailemaan, lähtiessään töihin, bilettääkseen, kastellakseen kukkia, viedäkseen roskat, käydäkseen postilaatikolla, lukeakseen kirjaa, vastatakseen puhelimeen, mennäkseen nukkumaan, ym.
- Mies saattaa laittautua häihin ja hautajaisiin.
Mies vs Nainen -vitsit | Lisätty: 11.05.2022
Mikä tulee Jukan lempinimeksi, jos hänestä tulee Komisario?
- Palmu
Yleisvitsit | Lisätty: 01.02.2023
Tuohtunut laihialainen soitti naapurin puhelimesta Apu-lehden toimitukseen ja sanoi, että jos ette lopeta niiden laihialaisvitsien julkaisua, niin en koskaan enää lainaa lehteä naapurista.
Laihialaisvitsit | Lähettänyt: Apuva mies | 17.02.2022