Poimintoja vitseistä
Mitä eroa on mustilla ja valkoisilla kanoilla?
- Musti on koira.
Mitä eroa? -vitsit | Lisätty: 30.07.2022
Ukot olivat sorsametsällä, kun yksi kavereista sattui kompastumaan puunjuureen. Hänen haulikkonsa laukesi sillä seurauksella, että haulit sattuivat toista kaveria munille.
No, eipä hätää, haavoittunut saatiin nopeasti sairaalaan ja ensin leikkauspöydälle, sitten onnistuneen operaation jälkeen pötköttämään toipumisosastolle.
Viikon päästä siteet kaverin vehkeestä poistettiin. Lääkäri tarkisti, miten kalu on parantunut ja kertoi sitten kaverille, että hyvin on parantuminen alkanut. Sitten hän jatkoi, että seuraavana päivänä hänen veljensä tulee antamaan miehelle jatkoa ajatellen kuntoutumisohjeita.
- Minkä alan lääkäri tämä veljenne on, potilas kysyi?
Tähän lääkärin vastaus oli:
- Velipoika ei ole lääkäri, vaan kaupunginorkesterin huilisti. Hän tulee näyttämään sormituksen, jota teidän pitää kustessanne käyttää, ettei kusi roisku silmillenne.
Härskit vitsit | Lisätty: 29.05.2022
Muuan bassolaulaja oli päässyt aivan liki tyttöä, hieroi hänen rintojaan ja samalla hoki:
- Minä rakastan sinua!
Tyttöä alkoi vähän kutiamaan, kun samasta paikasta vain hyväiltiin. Sitten tyttö lopulta sanoi:
- Ota vähän alempaa...
Poika teki työtä käskettyä ja sanoi hyvin möreällä äänellä:
- MINÄ RAKASTAN SINUA!
Yleisvitsit | Lähettänyt: Steele | 13.12.2022
Blondi, brunette ja punapää juttelivat lääkärin odotushuoneessa ultraa odottaessa siitä, miten siittämisasento vaikuttaa tulevaan lapseen.
Brunette sanoo nauraen:
- Lapseni on varmaan poika, koska kun lasta siitettiin, mieheni oli päälläni.
Punapää jatkaa juttua kikatellen:
- Minun lapseni on siinä tapauksessa tyttö, koska minä olin mieheni päällä.
Blondi purskahti hysteeriseen itkuun:
- Minun lapseni on koiranpentu!
Blondivitsit | Lisätty: 26.08.2024
Bubbe ja Börje menivät ortodoksiseen kirkkoon. Sisään asteli pappi kaapuineen suitsukeastiaa heiluttaen.
Bubbe tönäisi Börjeä ja tokaisi:
- Kato, ton transun käsilaukku palaa.
Uskonto vitsit | Lisätty: 04.07.2023
Suomalainen, ranskalainen ja italialainen mies keskustelivat baarissa siitä, kuinka naiseen tehdään vaikutus.
Italiaano kertoi ensin oman taktiikkansa:
- Vien naiseni hyvää ravintolaan, jossa syödään kunnolla hyvän punaviinin kera, sitten vien naisen puhtaaksi siivottuun siistiin kotiini, jossa juomme edelleen vähän viiniä ja tarjolla pikku purtavaa. Radiosta hyvää musiikkia ja sen tahdissa tanssahtelua ja kiihkeitä suudelmia ja pitkä rakastelu puhtaissa silkkilakanoissa. Vielä aamullakaan nainen ei saanut sanaa suustaan, huokailee vain onnellisena.
Ranskalainen kertoi oman taktiikkansa:
- Mekin söimme mitä parhaan aterian mitä parhaimpien viinien kera. Sen jälkeen menimme loisteliaaseen hotellin sviittiini, jonka parvekkeen alla hankkimani orkesteri soitteli romanttisia sävelmiä, jonka tahdissa tanssimme. Siinä tanssin tahdissa riisuin naiseni ja valelin hänen iholleen hunajaa, jonka sitten hitaasti nuolin pois. Sen jälkeen rakastelimme rajusti monta kertaa, aamuun asti. Seuraavana päivänä kun hänelle soitin, rupesi hän jo silloin voihkimaan kuullessaan ääneni.
Suomalaismies kertoi omat saavutuksensa huippuhetket:
- Tulin kalareissulta kotiin päivän myöhässä pienessä pöhnässä. Eukko siellä vähän kiukkuisen pyyhki pölyjä sohvapöydältä peppu pystyssä, joten vetäsin sepaluksen auki ja eukolta hameen korviin housut alas ja sitten vaan pökköä pesään... No minuutissa homma oli ohitse, pyyhin vehkeeni olkkarin verhoihin ja jätin eukon hölmistyneenä jatkamaan siivoamista. Tuosta on nyt kaksi viikkoa ja eukko huutaa vieläkin suoraa huutoa aina kun minut näkee.
Härskit vitsit | Lähettänyt: Gigolo | 24.07.2023
Mitä ruotsalaisen olutpullon pohjassa lukee?
- avataan toisesta päästä.
Ruotsalaisvitsit | Lisätty: 26.10.2023
Pieru ajoi autolla. Kun pakoputki äänteli, pieru ihmetteli:
- Olenko jo näin ruosteisessa kunnossa.
Pieruvitsit | Lisätty: 16.06.2024
Pikku-Kalle tuli koulusta ja sanoi:
- Isä! Isä! Opin koulussa monta uutta sanaa!
Isä kysyi:
-No, oliko teillä äidinkieltä?
Pikku-Kalle vastasi:
- Ei, vaan opettaja kompastui kynnykseen!
Pikku-Kalle vitsit | Lisätty: 19.01.2022
Mikä on tarkka-ampuja Japaniksi?
- Joka-Kuti-Huti
Japanilaisvitsit | Lisätty: 27.03.2022